Äidit uupuvat ristipaineessa

Tasa-arvon todellisuus on kodin arjessa toisenlainen kuin muualla yhteiskunnassa.

Äidit ovat tuoreen tutkimuksen mukaan uupuneimpia tasa-arvoisimmissa maissa.

12.4. 2:00

Tuore tutkimustulos yllätti tutkijat: äidit ovatkin uupuneimpia tasa-arvoisimmissa maissa, kuten Suomessa. Vaikka sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu hyvin muilla yhteiskunnan osa-alueilla, se ei vieläkään näytä ulottuvan perhe-elämään ja vanhemmuuteen.

Suomessa on vahva tasa-arvon ihanne, mutta perheessä vanhempien roolit ja vastuunjako ovat usein perinteisiä. Äidit uupuvat, kun pitäisi olla jatkuvasti saatavilla lapsille ja samalla hoitaa iso osa kotitöistä – ja päälle vielä palkkatyö.

Äidit tekevät useimmiten kokoaikaista työtä. Osa-aikatyö on Suomessa hieman yleistynyt, mutta sen osuus on yhä pohjoismaisessakin vertailussa alhaisin. Vuonna 2020 kaikista palkansaajanaisista osa-aikaisia oli viidennes.

Suomalaisia äitejä on monenlaisia. Yleistä on, että halutaan sekä lapsia että olla työelämässä. Töissä ollessa pää tuulettuu kodin pyörityksestä. Usein kysymys on myös rahasta. Eläke ei kerry kotiäitivuosina, ja koska perheverotusta ei ole, äidin paineet lähteä töihin ovat perheessä suuret.

Uupumista voi lisätä ydinperheideaali, jossa vastuu lapsista on yksin vanhemmilla. Tukiverkkoja ei aina ole, ja avun ostaminen on useimmille liian kallista.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?