Pandemia katkaisi arjen, mutta vei ajan myötä voimat

Professori Juha Siltalan tuore kirja pohtii runsaat kaksi vuotta kestäneen koronavirusepidemian vaikutuksia ihmiseen, arkeen ja yhteiskuntaan.

Professori Juha Siltala pohtii uudessa kirjassaan koronaviruspandemian kokemuksia.

2.5. 2:00

Koronaviruspandemia ei ole ohi, mutta se on saanut siirtyä mediassa ja ihmisten mielissä sivummalle Ukrainan sodan ja Nato-keskustelun tieltä. Ihmisten pahin pelko on hiipunut, kun uudesta ja kauhistuttavasta kulkutaudista on ajan myötä tullut arkinen riesa, josta selvitään onneksi useimmiten melko vähällä.

Toive siitä, että sairaus voitaisiin kokonaan voittaa rokotuksilla tai lääkkeillä, on kuitenkin siirtynyt koko ajan kauemmas. Tuorein muistutus siitä saatiin viime viikolla, kun presidentti Sauli Niinistö joutui koronaviruksen aiheuttaman keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon.

Runsaat kaksi vuotta kestänyt epidemia on koetellut ihmisiä ja yhteiskuntia monin tavoin. Tauti ja sen aiheuttamat rajoitustoimet ovat vaikuttaneet melkein kaikkiin elämänalueisiin, kuten työelämään, asumiseen, matkustamiseen ja ihmissuhteisiin. Hetkessä monen työ tai opiskelut siirtyivät kotiin, ulkona liikkumisesta tuli vaarallista tai kiellettyä ja läheiset ihmiset muuttuivat kuvaruudulla puhuviksi päiksi.

Näin nopeilla ja suurilla muutoksilla oli väistämättä suuria vaikutuksia, joissa tutkijoilla riittää selvitettävää vuosikausiksi. Tutkimuskohteen kiinnostavuutta lisää, että samat asiat tapahtuivat jokseenkin samaan aikaan kaikkialla maailmassa. Se tarjoaa valtavasti kiinnostavaa dataa eri yhteiskuntien vertailuun.

Ripeästi liikkeelle on lähtenyt Helsingin yliopiston historian professori Juha Siltala, jolta on juuri ilmestynyt kirja Pandemia – kiihdytysajon äkkijarrutuksesta uuteen normaaliin. Kirjassa Siltala tarkastelee epidemian vaikutuksia talouteen ja politiikkaan, mutta myös ihmisten arkiseen elämään ja hyvinvointiin. Tähän Siltalan psykohistoriallinen lähestymistapa tarjoaa hyvät lähtökohdat.

Siltalan tulkinta lähtee liikkeelle ”kiihdytysajosta” eli globaalista taloudesta, joka on professorin mielestä karannut pahoille ylikierroksille. Nykymeno uhkaa Siltalan mukaan niin luonnon kuin ihmistenkin kestokykyä. Tästä lähtökohdasta pandemian aiheuttama äkkijarrutus ei ainakaan aluksi ollut välttämättä pelkästään huono asia. Ajatukset ja toimintatavat pantiin hetkessä uusiksi:

”Pandemia pakotti ajattelemaan keskinäisten riippuvuuksien kokonaisuutta globaaleista tuotantoketjuista eliölajien suhteisiin. Hengissä selviämisen intressi ajoi etsiytymään yhteistyöhön ja koordinoimaan toimintaa. Se sai tiedostamaan, että ’mustia joutsenia’, ennustamattomia katkoja, voisi tulla jatkossakin.”

Epidemia kohteli ihmisiä eri tavoin riippuen ammatista, elämäntilanteesta ja ehkä vähän ihmisen luonteestakin. Jos työt oli mahdollista siirtää kotiin, jossa oli tarpeeksi tilaa ja harmoninen ilmapiiri, koronapysäytys saattoi ainakin aluksi tuntua mukavalta vaihtelulta.

Vielä vuoden 2018 työolotutkimuksessa yli puolet työntekijöistä piti etätyötä omalla kohdallaan mahdottomana. Nyt etätyöstä tuli monelle mahdollista. Suomessa epidemia siirsi etätyöhön puoli miljoonaa ihmistä. Telian matkustus- ja etätyötilaston mukaan suomalaisten kulkeminen paikasta toiseen romahti yhdessä päivässä kolmanneksella maaliskuussa 2020.

Siltalan mukaan omasta kodista tuli epidemia-aikana monelle turvallinen pesä, jossa saattoi köllötellä turvallisesti kuin kohdussa:

”Linnoituksen sisimmäksi kehäksi muodostui oma koti. Maailman vaarallisuutta säikähtäneet lapset hätäilivät tutkimusmatkoiltaan kodin turviin. Uuden kokeilemisen sijasta oli varmistuttava vanhan olemassaolosta – ja olemassaolosta ylipäänsä. Kun koronatodellisuus astui voimaan, kaikki eivät surreet yökerhojen sulkemista ja työmaapalaverien poisjäämistä. Introvertit kotona viihtyjät ja kokousten inhoajat joutuivat häpeämään tyytyväisyyttään siitä, ettei tarvinnut mennä minnekään eikä osallistua mihinkään.”

Kotona ihmiset lukivat, ahmivat tv-sarjoja, harrastivat käsitöitä, paistoivat pitsaa, tarkkailivat lintulaudan tapahtumia, nukkuivat paremmin tai hankkivat koiran. Koronavuonna 2020 Suomessa rekisteröitiin 49 000 koiranpentua – enemmän kuin samana vuonna syntyi lapsia. Nyt koronakoiria kaupataan eteenpäin tai hylätään, kun ne eivät enää mahdu uudestaan kiireiseksi muuttuneeseen elämään.

Epidemian pitkittyessä ongelmat alkoivat kuitenkin lisääntyä. Etätyö ei ollutkaan niin mainio asia kuin aluksi näytti. Toisiaan seuraavat Teams-kokoukset kävivät aivoille raskaiksi. Informaatio liikkui, hiljainen tieto ei. Ruutukasvo ei korvannut työtoveria. Ihmisten mielenterveys joutui kuormituksessa koville.

Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi -seurantatutkimuksessa kävi ilmi, että etätyöhön siirtyminen paransi työhyvinvointia keväällä 2020, mutta hyvinvointi oli kääntynyt laskuun jo syksyllä 2020. Samanlaisia tuloksia saatiin muista maista. Työn ja vapaa-ajan rajoja oli vaikea vetää, kun kodista tuli työpaikka. Alkuun työ oli tuntunut vapaa-ajalta, nyt vapaakin alkoi tuntua työltä. Siltala kuvaa kirjassaan monotonian haperruttamaa psyykkistä tilaa:

”Koronalevottomuudessa ahdistus ja pelokas säpsähtely sekoittuivat ajattoman tuntuiseen pitkästymiseen, yleiseen inspiraation puutteeseen. Kun tilanne ei jäsentynyt taistelemiseksi tai pakenemiseksi vaan maalitolpat siirtyilivät sumussa, rutiinit ja rytmi hävisivät. Silloin ajauduttiin helposti letargiaan: pukeutuminen, välttämätön liikunta, hampaiden pesu saattoivat karista pois, eikä nettipalaverissa jaksanut enää edes teeskennellä innostusta. Kognitiiviset toiminnat huonontuivat: asiat eivät pysyneet mielessä, huomio herpaantui helpommin, kirkkaita muistikuviakaan ei tahtonut muodostua, kun ei voinut suunnitella tulevaa.”

Eikä koti ollut kaikille turvallinen paikka. Jos kotona oli jännitteitä, niitä ei päässyt minnekään pakoon. Kotiväkivalta ja mielenterveysongelmat lisääntyivät. Varsinkin tyttöjen ahdistus kasvoi selvästi.

Osa ahdistuksesta kanavoitui ulospäin. Aggressiot suuntautuivat sattumanvaraisesti milloin mihinkin: päättäjiin, uusmaalaisiin, ulkomaalaisiin, mökkeilijöihin, maskin käyttäjiin, maskia käyttämättömiin, sietämättömästi kakkaileviin hanhiin. Poliisi raportoi yhä useamman suomalaisnuoren kantavan veistä turvakseen.

Siltalan mukaan osa maailman johtajistakin otti käyttöön sotaisan retoriikan näyttääkseen vahvoilta epidemian edessä. Myös kansainvälisessä politiikassa on professorin mukaan yleistynyt voimannäyttöpolitiikka, jossa laumojen johtajiksi pyrkivät ”pitkähampaisimmat sudet”.

Ja heidän aikaansaannoksensahan me jo tunnemmekin.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?