Kurssit heiluvat, mutta korot kyllä nousevat

Halvan rahan aika päättyy. Mutta älä usko, jos joku sanoo jotain varmaa siitä, miten pörssikursseille nyt käy.

Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell kertoi tiedotustilaisuudessa, että puolen prosenttiyksikön korotuksia voi tulla useampiakin tänä vuonna.

7.5. 2:00

Tämän viikon rahamarkkinoita koskevista ratkaisuista päätellen yksi asia on varma ja toinen ihan epävarma. Halvan rahan aika päättyy. Mutta älä usko, jos joku sanoo jotain varmaa siitä, miten pörssikursseille nyt käy.

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed kertoi isosta ohjauskoron nostosta. Vähemmälle huomiolle jäi se, että Fed alkaa myös kutistaa valtavaa tasettaan kymmenillä miljardeilla dollareilla kuukausittain. Rahapolitiikka kiristyy selvästi.

Eurooppa tulee perässä. Ukrainan sota hieman pidättelee vielä Euroopan keskuspankkia, eikä Euroopassa inflaatio ole ainakaan vielä yhtä laajapohjaista kuin Yhdysvalloissa.

Fedin päätös sai kurssit heilahtelemaan Yhdysvalloissa. Analyytikot kuvailivat sijoittajien reak­tioita kuin olisivat kuvailleet koiranpennun hötkyilyä ja etsineet siitä järkeä. Korot sen sijaan käyttäytynevät loogisemmin. Tulkintaohje on yksinkertainen: lainanhoitokulut kallistuvat niin valtioilla kuin kotitalouksillakin. Sekä Suomella että Suomisilla.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?