Ruotsi on Suomen tärkein kumppani Natossa

Ruotsi lähti Nato-keskusteluun takamatkalta ja tilanteesta, jossa pääministeri Magdalena Anderssonin johtama sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitus ei missään nimessä halunnut muutosta Ruotsin liittoutumattomuuslinjaan.

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson esitteli perjantaina hallituksensa Nato-selonteon.

13.5. 16:30

Suomi ja Ruotsi saivat sovitettua Nato-prosessiensa askeleet yhteen niin, että molemmissa maissa päätökset liittyä Natoon osuvat samoille päiville.

Sunnuntaina Suomen valtionjohto tekee virallisen poliittisen päätöksen Natosta. Sen jälkeen presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Sanna Marin (sd), ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ja puolustus­ministeri Antti Kaikkonen (kesk) vielä kuvailevat päätöksen historiallisuutta Presidentinlinnassa järjestettävässä mediatilaisuudessa.

Ruotsissa koolla ovat pääministeri Magdalena Anderssonin johtamat sosiaalidemokraatit. Demarien puoluehallitus päättää Nato-kantansa sunnuntaina. Samalla sinetöityy Ruotsin päätös. Perjantaina hallitus julkisti oman Nato-selvityksensä, jonka mukaan jäsenyys vahvistaisi Ruotsin turvallisuutta.

Ruotsi lähti Nato-keskusteluun tilanteesta, jossa demarien vähemmistöhallitus ei missään nimessä halunnut muutosta Ruotsin linjaan. Vasemmistopuolue ja ympäristöpuolue vastustavat yhä Nato-jäsenyyttä. Parlamentin enemmistö on kuitenkin sitä mieltä, että Ruotsin on liikuttava, kun Suomi liikkuu.

Suomen ja Ruotsin turvallisuus kytkeytyy toisiinsa. Suomi kiritti Ruotsia, ja niin julkinen kuin salainenkin diplomatia toimi. Suuren Nato-kevään mittaan Suomen ja Ruotsin pääministerit, ulkoministerit ja puolustusministerit nähtiin harva se viikko jossakin yhdessä. Ensi viikolla presidentti Sauli Niinistö tekee valtiovierailun Ruotsiin. Viesti yhtenäisyydestä on tärkeä niin kansalaisille, Venäjälle kuin Natollekin.

Ruotsi on Suomen tärkein kumppani myös Natossa. Ruotsi tarvitsi kuitenkin Suomen vetoapua päätöksenteossaan.

Ruotsalainen iltapäivälehti Expressen kiittelikin Suomea torstaina pääkirjoituksessaan peräti suomen kielellä: ”Kiitos Nato-avusta, isoveli Suomi!”

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?