Kaksipäinen johto vie yksimielistä kansaa Natoon

Sauli Niinistön ja Sanna Marinin lausumat ovat kattaneet laajasti kansan mielipiteiden kirjon – eivätkä tunteetkaan ole unohtuneet.

15.5. 2:00 | Päivitetty 15.5. 9:32

Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut 80 päivää. Samassa ajassa englantilainen herrasmies Phileas Fogg kiersi maailman Jules Vernen romaanissa Maailman ympäri 80 päivässä.

Aikamoisen matkan on tehnyt Suomikin. Sanaa ”historiallinen” käytetään usein liikaa ja väärin, nyt ei.

Matkalla Suomea on johtanut kaksi täysin erilaista poliitikkoa: 73-vuotias oikeistolainen mies ja tätä puolta nuorempi vasemmistolainen nainen. Siitä huolimatta päätöksenteko on sujunut erinomaisessa järjestyksessä. Se kertoo hyvää Suomesta.

Valtiojohdon arvosteltu kaksipäinen johtamismalli on osoittanut vahvuutensa. Se toimi hyvin juuri siinä tilanteessa, jota varten se oli kirjoitettu. Se ei välttämättä tarkoita, että malli olisi ikuinen.

Tärkeä syy presidentin ulkopoliittisen aseman säilyttämiseen oli erityissuhteen ylläpitäminen Venäjän presidentin kanssa. Ne välit ovat toistaiseksi poikki. Nato-pöydässä istuu lähinnä pääministereitä. Se voi olla luonteva suunta Suomellekin.

Naton arjen pyörittäminen jää Niinistön ja Marinin seuraajien murheeksi.

Mutta nyt ei ole aika päättää näistä asioista. Nyt pitää saada jäsenyysasia hoidettua. Eikä tällä presidentillä ja tällä pääministerillä ole kummallakaan kovin paljon päiviä jäljellä. Naton arjen pyörittäminen jää heidän seuraajiensa murheeksi.

On sanottu, että Suomella on ollut historiassa hyvä herraonni. Nyt sitä on ollut kaksin verroin. Nato-päätös olisi tuskin onnistunut näin kivuttomasti millään muulla kombinaatiolla.

Vuonna 1948 syntynyt Sauli Niinistö kasvoi yya-ajan Suomessa. Presidenttinä hän on pitänyt esillä isänmaallisia arvoja ja sotien muistoa. Kansan yhtenäisyyttä Niinistö on vaalinut välillä melkein väkisin. Tolkun ihmisistä puhumalla Niinistö on ärsyttänyt valveutuneita, mutta pitänyt perussuomalaiset mukana. Sillä on ollut kevään äkkikäänteen onnistumiselle ratkaiseva merkitys.

Niinistön noin 90 prosentin kansansuosio on tuntunut välillä koomisen korkealta demokraattiseen maahan, mutta pääsipä sekin lopulta hyötykäyttöön.

Vuonna 1985 syntynyt Sanna Marin oli yhdeksänvuotias, kun Suomi liittyi EU:hun. Hänelle Urho Kekkonen ja Neuvostoliitto ovat pelkkiä sanoja, eivät henkilökohtaisia traumoja. Siksi Natokaan ei ole ollut Marinille mörkö vaan läntisten demokratioiden liitto. Natossa toimivat samat fiksut ja mukavat ihmiset, joihin pääministeri on tutustunut EU:n tapaamisissa.

Uuden sukupolven näkökulma on auttanut Marinia liihottamaan vasemmiston vanhojen ajatusurien yli. Hän ei ole käynyt kyselemässä neuvoja sen enempää Tarja Haloselta, Erkki Tuomiojalta kuin Paavo Lipposeltakaan vaan on hoitanut Nato-prosessia samalla määrätietoisella käytännöllisyydellä kuin koronavirusepidemiaa.

Suomalaiset ovat sanoneet luottavansa Nato-ratkaisussa valtiojohtoon. Toiset ovat ajatelleet johdosta puhuttaessa presidenttiä, toiset pääministeriä. Yhdessä he kattavat mielipidekentän melkein reunasta reunaan.

Eduskunnan ja kansalaiskeskustelun sovittaminen tiukkaan aikatauluun ei ole ollut helppoa, mutta on sitä yritetty. Tiedotteita Nato-kannoista on ropissut poliitikoilta tasaiseen tahtiin.

Kansa on ollut muutoksessa johtajien rinnalla, välillä edelläkin. Mukana matkassa ovat olleet myös tunteet.

Heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen presidentti Niinistö oli esiintymisissään silmin nähden järkyttynyt. Puheet naamioiden riisumisesta ja peiliin katsomisesta kertovat pettymyksestä presidentti Vladimir Putiniin.

Samaa on viestittänyt pääministeri Marin. Ukrainan kärsimyksestä puhuessaan (IS 29.4.) Marin puhkesi kyyneliin. Marinin mielestä Putin on näyttänyt ”pahuuden kasvot”.

Tyyliero on valtava verrattuna siihen, miten kylmästi turvallisuuspolitiikasta tai vaikkapa omista sotamuistoista on Suomessa totuttu puhumaan. Viesti on selvä: vihdoin sanomme, mitä ajattelemme ja tunnemme.

Ei tällaista prosessia olisi kukaan johtamiskonsultti voinut suunnitella. Pakko siis kai uskoa siihen herraonneen – ja rouvaonneen.

Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?