Segregaation kiihtyminen täytyy ottaa vakavasti

Alueiden väliset oppimistulokset ovat pääkaupunkiseudulla revenneet. Huonomaineisista kouluista pitää tehdä houkuttelevampia, jotta eriytyminen ei voimistuisi entisestään.

Kaupunginosien sosioekonominen eriytyminen on voimistunut Helsingissä vuosi vuodelta.

16.6. 2:00 | Päivitetty 16.6. 6:10

Kun Suomessa puhutaan segregaatiosta eli alueiden sosioekonomisesta eriytymisestä, on totuttu hokemaan tiettyä mantraa: meilläkin sitä on, mutta se on vähäistä. Verrattuna moniin Euroopan maihin ja esimerkiksi Yhdysvaltoihin näin onkin.

Eriytyminen on kuitenkin voimistunut vuosi vuodelta. Espoossa ollaan jo tilanteessa, jossa toisissa kouluissa vieraskielisiä on 70 prosenttia ja toisissa alle 10 prosenttia. Myös pienemmissä kaupungeissa huono-osaisuus on alkanut kasautua alueellisesti.

Ongelma ei ole se, että Suomessa on vieraskielisiä lapsia. Ongelma syntyy silloin, kun heikosti kieltä osaavia lapsia ja nuoria on koulussa niin paljon, että opettajat eivät olemassa olevilla resursseilla kykene opettamaan heitä laadukkaasti. Segregaatiossa ei myöskään ole kyse vain maahanmuutosta. Eriytymiseen havahduttiin Helsingissä 1970-luvulla, vaikka tuolloin vieraskielisiä oli kaupungissa erittäin vähän.

Pääkaupunkiseudulla ja etenkin Helsingissä tuskaillaan kalliita asuntoja, mutta kireissä asuntomarkkinoissa on hyväkin puoli: ne pakottavat keskiluokan kiinnostumaan muistakin asuinalueista kuin kantakaupungista. Aikoinaan esimerkiksi Maunulaa ja Roihuvuorta pidettiin levottomina paikkoina, kun nykyään ne ovat hyvinvoivien lapsiperheiden suosimia idyllejä. Seassa on myös tuettuja asuntoja.

Toisaalta asuntomarkkinoita ei saa päästää liian kireälle. Taloustieteilijät ovat varsin yksituumaisesti sitä mieltä, että parhaiten asuntojen hintojen nousua hillitsee riittävä rakentaminen. Segregaation torjumiseksi erilaisilla ihmisillä täytyy olla mahdollisimman laajasti pääsy kaikkialle kaupunkiin.

Uudisrakentaminen myös muuttaa mielikuvaa alueista. Helsingissä hyvä esimerkki on Myllypuro. Parjattu lähiö olisi tuskin nostanut suosiotaan keskiluokkaisten asunnonostajien keskuudessa, ellei sinne olisi rakennettu uutta ostoskeskusta, puukaupunginosaa ja ammattikorkeakoulua.

Lapsiperheissä koulu on kuitenkin tärkein syy siihen, että joitain asuinalueita vältellään ja toisia suositaan. Pääkaupunkiseudulla on jo tavallista, että perheen taloustilanteen salliessa vanhemmat hankkivat asuntonsa alueelta, jolla on hyvämaineisia kouluja. Omalle lapselle luonnollisesti halutaan parasta mahdollista, mitä tiedossa on.

Naapurustojen jakautuminen on kuitenkin johtanut siihen, että alueelliset erot oppimistuloksissa ovat pääkaupunkiseudulla suorastaan revenneet. Joillain alueilla oppimistulokset ovat jääneet jopa yli kahden vuoden koulunkäyntiä vastaavan määrän jälkeen verrattuna seudun parhaiten menestyviin kouluihin.

Tutkijoiden mukaan ilmiötä vastaan pitäisi taistella tekemällä huonosta maineesta kärsivistä kouluista houkuttelevampia – eli käyttää niihin rahaa. Espoon ja Helsingin johdosta on esitetty, että opettajia pitäisi houkutella sosioekonomisesti heikompien alueiden kouluihin isommalla palkalla. Työskentely joissain pääkaupunkiseudun kouluissa on kuormittavampaa kuin toisissa.

Helsingissä kouluja tuetaan positiivisen diskriminaation rahalla eli pd-rahalla. Järjestelmästä on hyviä kokemuksia, mutta siihen käytetyt summat ovat toistaiseksi jääneet melko pieniksi. Pd-rahan lisääminen pelkästään kaupunkien omista budjeteista voi olla hankalaa, kun kasvatuksen ja koulutuksen palkkakulut tulevat muutenkin kasvamaan.

Jos segregaation annetaan edetä, on edessä joka tapauksessa isoja kustannuksia. Esimerkiksi Yhdysvalloista asuinalue voi määrittää lapsen elämän suunnan. Tällainen tilanne ei ole Suomessa vielä lähellä, mutta yhtään askelta sitä kohti ei ole syytä ottaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?