Etäkokoukset ovat nykyaikaa taloyhtiöissäkin

Etäkokoukset antavat yhä useammalle mahdollisuuden osallistua taloyhtiön tai yhdistyksen kokouksiin.

Etäkokoukseen voi osallistua vaikka ulkona.

26.7. 16:30

Koronaviruspandemia osoitti, että melkein kaikki kokoukset on mahdollista pitää etäkokouksina. Ne voivat jopa madaltaa kynnystä osallistua esimerkiksi taloyhtiön tai yhdistyksen kokoukseen, kun osallistuminen ei ole fyysisestä paikasta kiinni, vaan yhteyden voi ottaa kotisohvalta käsin vai vaikkapa matkalta.

Nyt mahdollisuudet etä- ja hybridikokouksiin laajenevat. Heinäkuun alussa voimaan tulleen lain mukaan osakeyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt, osuuskunnat ja yhdistykset voivat pitää kokouksensa kokonaan etäkokouksina.

Edellytyksenä on, että esimerkiksi mahdollisuus etäyhteyksin pidettävästä yhtiökokouksesta on kirjattu taloyhtiön yhtiöjärjestykseen. Lisäksi yhtiön tai muun yhteisön hallitus voi päättää hybridikokouksesta.

Jatkossa kokonaan etäyhteyksin pidettävissä kokouksissa ja osittain etäosallistumiseen perustuvissa hybridikokouksissa kaikilla osallistujilla on täysimääräiset osallistumisoikeudet kokouksen aikana.

Uudistus on hyvä. Varsinkin isoissa taloyhtiöissä mahdollisuus etäkokoukseen voi laajentaa osallistujien joukkoa huomattavastikin.

Aiemmin asunto-osakeyhtiölaki edellytti, että taloyhtiön kokouksella on oltava fyysinen kokouspaikka. Myös jatkossa on tärkeää, että mahdollisuus perinteiseen osallistumiseen turvataan niissäkin taloyhtiöissä, jotka pitävät yhtiökokouksensa pelkästään etäyhteyksin. Talossa voi olla esimerkiksi paikka, jonne asukkaat voivat mennä osallistumaan etänä. Kaikki eivät voi eivätkä halua tukeutua pelkästään etäyhteyteen.

Taloyhtiöiden valmiudet etäyhteyksien järjestämiseen vaihtelevat. Etenkin pääkaupunkiseudulla yhteydet ovat enimmäkseen hyvät, mutta muualla Suomessa tilanne vaihtelee.

Monimuotoiset kokoukset ovat joka tapauksessa nykyaikaa. Enää ei ole olemassa vain yhtä kokouksen mallia, jossa päätösvalta on vain niillä, jotka tulevat paikalle. Etäkokoukset laajentavat mahdollisuuksia osallistua.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?