Endeeminenkään koronavirus ei ole ihan vaaraton

Jos koronavirustilanne on – kuten THL kertoo – vakautunut, tilanne pysyy hallittavana ennen kaikkea varautumisen avulla. Siirtyminen endeemiseen vaiheeseen ei ole ”vaara ohi” -merkki.

Hatanpään sairaalassa Tampereella jaettiin rokotuksia ilman ajanvarausta heinäkuun lopussa.

3.8. 16:30

Koronaviruspandemia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan muuttunut endemiaksi. Koronavirus pysyy keskuudessamme ja aiheuttaa epidemioita tästä lähtien kausittain todennäköisesti useiden vuosien ajan. Virusta ei voi pysäyttää.

Perusviesti on silti se, että tilanne on odotetusti rauhoittunut ja tasapainottunut, minkä vuoksi esimerkiksi yhteiskunnan toimintojen sulkemisia ei ole odotettavissa.

Endeeminen ei kuitenkaan tarkoita harmitonta. Koronavirukseen kuolee edelleen ihmisiä, eikä seuraavien aaltojen vakavuudesta voi antaa ihan varmoja ennusteita. Esimerkiksi influenssa ja osissa maailmaa malaria ovat endeemisiä. Silti ne tappavat valtavia määriä ihmisiä.

Jos tilanne on – kuten THL kertoo – vakautunut, tilanne pysyy hallittavana ennen kaikkea varautumisen avulla. Siirtyminen endeemiseen vaiheeseen ei ole ”vaara ohi” -merkki.

Kiihtyvän pandemian aikana ennakointi oli vaikeaa, koska virus oli niin nopealiikkeinen. Tilanne alkoi vakautua vasta rokotusten yleistyessä. Tilanne voi pysyä hallinnassa ja yhteiskunta ilman sulkuja, jos ihmiset eivät tyystin hylkää pandemian aikana opittuja asenteita ja toimintatapojaan. Sairaana pysytään kotona ja hygieniasta huolehditaan.

Olennaisinta on edelleenkin se, että rokotteita kehitetään ja tehosterokotteita otetaan, vaikka huoli koronaviruksesta onkin hiipumassa. Toinen olennainen tapa varautua on se, että terveydenhuolto pitää yllä kapasiteettiaan uusia potilaita varten sekä valmiuttaan reagoida nopeasti, jos rauhallinen vaihe muuttuu rauhattomaksi.

Pandemia todisti jo sen, että maailma on pieni. Virus kulkee hetkessä läpi maapallon ja uusia variantteja kehittyy eri puolilla maailmaa. Endeemisen vaiheen vakauttamisessa tärkeää on se, että rokotteita järjestetään myös köyhimpiin maihin – nyt kun pandemian pahin kiire on toivottavasti takana.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?