Ihmisten henkeä ja terveyttä on suojeltava

Hoitajaliitot pelaavat kovaa uhkapeliä kohdistaessaan työtaistelunsa tehohoitoon. Hallitus ei voi antaa ihmisten hengen ja terveyden vaarantua.

Superin puheenjohtaja Silja Paavola syytti maanantaina poliittisia päättäjiä siitä, että nämä nukkuvat ruususenunta hoitoalan kriisin keskellä.

30.8. 16:30

Hoitajaliitot Tehy ja Super ovat antaneet kolme tehohoitoon liittyvää lakkovaroitusta, jotka koskevat Oulun yliopistollista sairaalaa sekä teho-osastoja Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiireissä. Samalla järjestöt asettivat haku- ja siirtokiellot, jotka estävät järjestöjen jäseniä ottamasta vastaan työtä lakkokohteissa.

Työministerillä on valta siirtää lakkoja enintään kaksi viikkoa, mutta sen jälkeen ollaan pelottavassa tilanteessa. Sairaalajohtajien mukaan lakot uhkaavat potilaiden henkeä. Hoitajajärjestöt ovat siitä huolimatta kieltäytyneet antamasta lakkojen ajaksi suojelutyötä. Niiden mielestä potilasturvallisuuden takaaminen on työnantajan vastuulla.

Työnantajapuoli on vaatinut hallitusta säätämään potilasturvallisuuslain, jonka avulla hoitajia voitaisiin velvoittaa töihin, jos potilaiden henki tai terveys on vakavassa vaarassa. Keväällä perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) piti lain säätämistä välttämättömänä, mutta hän joutui hallituksen enemmistön jyräämäksi. Varsinkin vasemmistopuolueille minkäänlainen puuttuminen lakko-oikeuteen on lähes mahdotonta.

Hoitajaliitot ovat ajaneet palkkavaatimuksiaan tiukasti. Ne ovat jo saamassa kunta-alan sopimuksesta ja hyvinvointialueiden harmonisoinnista tulevat korotukset, mutta se ei liitoille riitä. Nyt panokset korotetaan äärimmilleen.

Hoitajajärjestöt voisivat ajaa asiaansa koskematta teho-osastoihin, joissa riskit ihmisten hengelle ja terveydelle ovat suurimmat, mutta ne ovat valinneet toisin. Uhkaus on raju haaste hallitukselle, jonka on vaikeaa taipua näin äärimmäisen painostuksen alla.

Kuten ministeri Lindén vielä keväällä ymmärsi, vastuuministeri ei voi katsoa toimettomana tilannetta, jossa ihmisten henki ja terveys joutuvat vaaraan. Nyt sama koskee koko hallitusta.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?