Työmarkkinoiden koordinaatio ei onnistu

Tavoite on sinänsä kannatettava, mutta epärealistinen. EK on allerginen kaikelle, mikä muistuttaa tupoista.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kaipaisi yhteistä näkemystä Suomen talouden ja työmarkkinoiden haasteista.

8.9. 0:37

Suomen työmarkkinoilla on joitakin vuosia opeteltu keskitettyjen tuloratkaisujen jälkeiseen aikaan. Muutama vuosi on yritetty – erityisesti työnantajien puolelta –juurruttaa vientivetoista niin sanottua Suomen mallia. Siinä vientiteollisuus määrittelee palkankorotusten ylärajan eli katon. Käytännössä korotuksista on tullut muille aloille samalla alaraja eli lattia.

Työnantajapuoli on ollut malliin tyytyväinen: onhan heillä ollut aloite. Palkansaajapuoli ei ole ollut mallista yhtä innostunut.

Suomen malli saateltiin hautaan viime kevään kunta-alan ratkaisun myötä. Sovittelulautakunnan ehdotuksen mukaisesti suuri osa kunta-alan järjestöistä sopi, että seuraavat viisi vuotta kunta-alalle maksetaan vuosittain noin prosenttiyksikön verran suuremmat korotukset kuin vientiteollisuudessa ja kuljetusaloilla.

Kyynisimmät kommentit ratkaisusta kuuluivat: nythän vientiteollisuus sai mitä halusi. Sehän halusi määritellä yleisen palkankorotustason ja nyt se voi sen tehdä. Kommentissa tosin unohtuu se tavoitteen jälkipuoli, että muut alat eivät saa ylittää teollisuuden palkankorotuksia.

Kunta-alan ratkaisusta seurasi vain huonoa ilmapiiriä teollisuuden ja julkisen sektorin liittojen välillä kaikissa palkansaajakeskusjärjestöissä. Myös Elinkeinoelämän Keskusliiton ja KT:n välit ovat hyytävät.

Tilanteesta ovat huolestuneet ainakin työministeri Tuula Haatainen (sd) ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk). Kumpikin on kaivannut kotimaisille työmarkkinoille jonkinlaista koordinaatiota, muun muassa siksi, että nousevista hinnoista ja palkoista ei syntyisi toisiaan ruokkivaa kierrettä. Pelkästään työnantajien viime vuosina harjoittama koordinaatio ei palkansaajille maistu.

Voi hyvin arvata, mitä EK:ssa ajatellaan Rehnin ja Haataisen ehdotuksista. EK:han oli aloitteellinen keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen romuttamisessa.

Suomi on pieni kansantalous, jonka vahvuuksia kansainvälisessä kilpailussa on ollut edes jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, missä nyt ollaan ja mihin pitäisi pyrkiä. Sitä Haatainen ja Rehn peräänkuuluttivat.

Päämäärä – inflaation hillitseminen – on sinänsä tavoiteltava. Sen toteuttaminen vain on epärealistista, etenkin työmarkkinoiden nykyisessä ilmapiirissä. Kuinka työmarkkinatoimijat voisivat muodostaa yhteisen näkemyksen, kun edes kunta-alalla ei siihen kyetty? Rehnin ja Haataisen kaavailut eivät tosin ole kohta päättyvässä vaalikaudessa, vaan seuraavassa tai myöhemmin vuosikymmenen loppupuolella.

Ongelmana on sekin, että Suomen etu ei välttämättä ole sama kuin suomalaisten suuryritysten etu. Vaikka yrityksillä olisi Suomessa pääkonttori, niiden tulot tulevat ympäri kehittynyttä maailmaa. Suomen kansainvälisten yritysten silmissä Suomi on markkinana marginaalinen. Vaatii vahvoja sinivalkoisia silmälaseja, jos tuotantoa lisätään Suomessa sen sijaan, että lisättäisiin tuotantoa lähempänä loppukäyttäjämarkkinoita.

Sekin on erittäin epävarmaa, että palkansaajat, työnantajat ja maan hallitus edes yrittäisivät löytää yhteisen näkemyksen Suomen ja maailman tilasta. Työnantajien mielestä se varmasti kuulostaa liikaa menneiden aikojen tulopoliittisilta kokonaisratkaisuilta.

Yhteisiä seminaareja työnantajat, palkansaajat ja hallitus voivat toki kaikin mokomin järjestää, jos joutilasta aikaa vain riittää. Kokouspaikkakin olisi valmiiksi tiedossa, Hotelli Korpilampi on vielä pystyssä, tosin se on sitten historiallisen Korpilampi-seminaarin vaihtanut omistajaa kahdesti ja kuuluu nykyään ruotsalaiselle hotellisijoitusyhtiölle.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?