Urheilukatsomo ei ole paikka purkaa vihaa

Urheilukatsomossa riehuva kannattaja nostaa itsensä suosikkijoukkueensa yläpuolelle. Se on kehnoa kannustamista.

Susijengin kannattajia koripallon EM-kisoissa.

10.9. 2:00 | Päivitetty 10.9. 14:30

Suomessa on tällä viikolla keskusteltu urheilun fanikulttuurista. Viime maanantaina Veikkausliigan ottelussa poliisi joutui koirien kanssa estämään HJK:n ja HIFK:n jalkapallojoukkueiden kannattajaryhmien naamioituneita jäseniä käymästä toistensa kimppuun. Hulinointi johti kymmenien kannattajien pidättämiseen.

Toisenlaista oman joukkueen kannattamisen mallia on ollut tarjolla koripallon EM-kisoissa Prahassa, jossa suomalaisfanit ovat kannustaneet Susijengiä railakkaasti mutta hyvällä huumorilla. Kannattajiensa ansiosta Suomi on saanut pelata ulkomailla kuin kotikentällä. Suomalaisista koripallofaneista onkin jo tullut Euroopassa melkein yhtä suosittu ilmiö kuin hyväntuulisista tanskalaisista jalkapallofaneista ”ruligaaneista”.

Fanikulttuuri on tärkeä osa urheilua, eikä Suomessa ole tässä suhteessa ollut isoja ongelmia – paitsi että faneja on ollut kovin vähän. Turha uho ja vihanpito kannattaa kuitenkin lopettaa alkuunsa; sitä riesaa ei katsomoihin kaivata.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?