Hallituksen suosio sen kuin nousee

Kohut ja kritiikki eivät näytä vähentävän Sanna Marinin (sd) hallituksen suosiota, pikemminkin päinvastoin.

Presidentti Sauli Niinistö vastaanotti hallituksen Kultarannassa elokuussa.

13.9. 2:00 | Päivitetty 13.9. 6:59

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen suosio vain nousee. Lännen Median mielipidekyselyssä peräti 68 prosenttia oli vähintään melko tyytyväisiä hallitukseen. Puolessa vuodessa tyytyväisten määrä on kasvanut seitsemän prosenttiyksikköä. Sipilän hallitukseen oli sen loppuaikoina tyytyväisiä vain 38 prosenttia.

Suosion kasvu on kiinnostavaa, sillä mielipiteitä kyseltäessä julkisuudessa käsiteltiin samoihin aikoihin Fortumin ongelmia ja pääministerin bilekohua. Ne eivät tuntuu vaikuttaneen suosioon, ainakaan vähentävästi. Voi päinvastoin olla, että osa ihmisistä on pitänyt arvostelua kohtuuttomana ja tukee pääministeriä sen takia. Tähän voi viitata se, että peräti 81 prosenttia naisista on hallitukseen tyytyväisiä.

Tai sitten ihmiset ovat vain tyytyväisiä siihen, miten hallitus on asioita tähän asti hoitanut. Päättöarvosanan ratkaisee silloin se, miten hallitus selviää viimeisestä taistostaan: talouden, energian ja työmarkkinoiden kolmoishaasteesta.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?