Euroopan unioni on Unkarin asialla Unkaria vastaan

Eurooppa ajaa tavallisen unkarilaisen etua, kun Unkarin hallitus pakotetaan panemaan korruptio kuriin ja korjaamaan julkisten hankintojen prosessejaan.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán osallistui presidentti Mihail Gorbatšovin muistotilaisuuteen Moskovassa. Muut läntiset valtiojohtajat jättivät tilaisuuden väliin.

20.9. 2:00

Unkari on ajautunut Euroopan unionissa erilleen muista jäsenmaista. Sitä saa mitä tilaa. Tilannetta kannattaa käyttää Euroopan yhteisen hyvän – ja tavallisten unkarilaisten – edun edistämiseen.

Unkari on kerännyt moitteita monen vuoden ajan EU:lta sen vuoksi, että Unkarin hallitus vie maata aina vain etäämmälle niistä oikeusvaltioperiaatteista, joita unioni haluaa noudattaa.

Unkari ei kunnioita esimerkiksi periaatetta, jonka mukaan tuomioistuinlaitokselle ja lehdistölle tulee sallia hallituksen tahdosta riippumaton toiminta. Korruptiotakaan ei karsita käytännön toimin riittävästi. Rahaa – josta siis iso osa on EU:n rahaa – valuu maan johtajien lähipiirille.

Kun Unkarille on kaivattu rangaistuksia, Unkari on voinut luottaa siihen, että sen rinnalla sanktioita estämässä on ollut Puola, toinen oikeusvaltioperiaatteita nakertanut maa. Puola ja Unkari yrittivät yhteistoimin estää EU-tuomioistuimessa sen, että uusi oikeusvaltioperiaatetta tukeva prosessi sanktioineen otettaisiin unionissa käyttöön. Tuomioistuin hylkäsi Puolan ja Unkarin näkemyksen ja katsoi, että menettely on kaikin puolin laillinen. Nyt sitä siis käytetään.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja EU otti jyrkän kannan Venäjää vastaan, ongelmaduon jäsenet alkoivat laulaa eri sävelmiä. Puola on ollut tiukasti rivissä, mutta Unkari on myötäillyt Venäjän tavoitteita ja jopa lisännyt energiayhteistyötään Venäjän kanssa, kun muu Eurooppa yrittää samanaikaisesti sitä katkaista.

Euroopan unionin komissio kertoi sunnuntaina, että Unkari menettää noin 7,5 miljardin euron arvosta unionin rahoitusta, ellei maa ala heti toteuttaa komission aiemmin antamaa toimenpidelistaa. Listalla vaaditaan muun muassa, että Unkari tekee uudistuksia, joilla korruptiota kitketään, syyttäjälaitosta vahvistetaan ja julkisia hankintoja koskevat käytännöt korjataan. Julkisissa hankinnoissa on komission mukaan usein vain yksi tarjoaja, ja se on epäilyttävää. Vuodet 2015–2019 kattava EU:n petostentorjuntaviraston Olafin selvitys kertoi, että Unkarin saamien EU-rahojen käytössä oli paljon epäselvyyksiä.

Koheesiorahojen leikkaus ei vaadi jäsenmaiden yksimielisyyttä, mutta kiinnostavaa on nähdä, miten Puola toimii, kun jäsenmaiden edustajat käsittelevät komission linjausta neuvostossa.

EU:n yhtenäisyyttä vaaditaan nyt enemmän kuin koskaan unionin historiassa. Unkari on valinnut niin, että se ajaa kriittiselläkin hetkellä vain omaa etuaan ja lypsää EU:lta rahaa tähän.

Euroopan unionin ei pidä enää suostua siihen, että Unkari puree ruokkivaa kättä. Unkarin rahoituksen jäädytystä ei tule purkaa ennen kuin Unkari on todistetusti muuttanut suuntaansa.

Rahoituksen jäädytyksellä on nyt paljon vipuvartta, sillä Unkari tarvitsisi varoja pehmentääkseen energiakriisin vaikutuksia unkarilaisten elämään. Lisäksi Unkarin luottoluokitus on vaarassa laskea.

Unkarin hallitus on aina leimannut EU:n kovistelut Unkarin kansan ja sen vapaasti valitsemien arvojen vastaiseksi toiminnaksi. Siitä ei ole kyse. Eurooppa päinvastoin ajaa tavallisen unkarilaisen etua, kun maan hallitus pakotetaan panemaan korruptio kuriin ja korjaamaan julkisten hankintojen prosessejaan. Jos meno muuttuu EU:n toivomaan suuntaan, rahaa riittää enemmän unkarilaisille kuluttajille, kun sitä ei vuoda harvoille ja valituille.

EU puolustaa myös eurooppalaisten kuluttajien asiaa. Unkari on unionin suurimpia nettosaajamaita. Unkarin saamat EU-tuet – meidän rahamme – ovat siis mitä suurimmassa määrin meidän nettomaksajien ja tavallisten unkarilaisten kuluttajien yhteinen asia.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?