Ye on huomiotalouden kyyninen kuningas

Aiemmin Kanye Westinä tunnettu rap-artisti Ye kertoi aikovansa ostaa sosiaalisen median Parler-palvelun. Julkisuustemppu on molemmille osapuolille kannattava, vaikka kauppa ei koskaan toteutuisi.

Ye näyttäytyi Pariisin muotiviikoilla Balenciagan logolla varustettu koriste suussaan.

28.10. 16:30

Aiemmin Kanye Westinä tunnettu rap-artisti Ye on ostamassa laitaoikeiston suosiman sosiaalisen median Parler-sivuston. Parlerin emoyhtiö Parlement Technologiesin mukaan yrityskauppa toteutunee vuoden loppuun mennessä.

Lue lisää: Kanye West aikoo ostaa Trumpin kannattajien suosiman Parler-sivuston

Laajaa sananvapautta kannattava Parler on tarjonnut väylän niille, joiden mielestä sananvapauteen kuuluvat erilaisten salaliitoteorioiden ja esimerkiksi juutalaisvastaisten kommenttien levittäminen.

Parler lasketaan samaan konservatiivisten sosiaalisen median palvelujen joukkoon kuin Donald Trumpin Truth Social -alusta ja miljardööri Peter Thielin tukema Rumble Inc. -videopalvelu. Myös Tesla-miljardööri Elon Muskin torstaina toteutunut Twitter-kauppa on nähty osana samaa ilmiötä. Musk marssi yhtiöön sisään räväkästi erottamalla yhtiön entisen johdon.

Ye on itse perustellut Parler-kauppaa sillä, että hän tarvitsee oman teknologia-alustan mielipiteidensä levittämiseen, koska suuret alustat ovat rajoittaneet hänen ilmaisunvapauttaan. Twitter poisti hänen juutalaisvastaisen twiittinsä äskettäin ja lukitsi hänen tilinsä. Myös Instagram on poistanut Yen viestejä.

Ye on muusikoista ehkä parhaiten ymmärtänyt huomiotalouden ja julkisuustemppujen arvon. Oppia tähän hän sai oltuaan vuoteen 2021 asti liki seitsemän vuotta naimisissa mediapersoonan ja tosi-tv-tähden Kim Kardashianin kanssa. Vuonna 2020 Kanye West ilmoitti pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi, kunnes siirtyi Donald Trumpin tukijaksi. Lokakuun alussa Ye aiheutti Pariisin muotiviikoilla kohua pukeutumalla White Lives Matter -paitaan.

Varallisuutensa Ye on kerännyt ensi sijassa julkisuuden henkilönä ja kenkäsuunnittelijana, ei niinkään muusikkona. Bloombergin mukaan Adidas maksoi Yen lenkkareita suunnittelevalle Yeezy-yhtiölle vuonna 2020 rojaltimaksuina peräti 191 miljoonaa dollaria.

Tiistaina Adidas kertoi lopettavansa yhteistyön rap-designerin kanssa tämän hyökkäävän käytöksen takia. Yhtiö arvioi yhteistyön lopettamisen maksavan yhtiölle jopa 250 miljoonaa euroa tänä vuonna. Yeezy-lenkkareiden tuotot vastaavat Bloombergin haastattelemien analyytikkojen mukaan lähes puolta Adidaksen voitoista.

Tämäkin kaaos sopii Yen brändiin, joka etsinee tuotteilleen uuden jakelijan. Hän on internetajan ristiriitainen kauhukakara, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.