Eiköhän se kohta jostain taas kuulu.
”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen / Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”
Tänä vuonna edesmenneen Vesa-Matti Loirin esittämästä kappaleesta Sydämeeni joulun teen on tullut yksi rakastetuimmista suomalaisista joululauluista. Se on aikamoinen saavutus, sillä harva asia maailmassa muuttuu niin hitaasti kuin suomalainen joululaululista.
Kappaleen sanoittanut Vexi Salmi on selvästi tavoittanut siinä jotain olennaista suomalaisten suhtautumisesta jouluun. Tärkeintä on oikea joulutunnelma, jota ihminen ei löydä ulkoisista asioista vaan omasta mielestään, sydämestään.
Suomalainen joulu on kansainvälisesti katsoen harvinaisella tavalla säilyttänyt sen joulukortti-idyllin, joka joulunviettoon 1800-luvun lopulla vakiintui: ruokapöytään kerääntyvä perhe, joulukuusi ja lahjoja availevat tähtisilmäiset lapset. Kun suomalaisilta kysytään, mikä joulussa on tärkeintä, he vastaavat: hiljentyminen.
Monessa muussa maassa joulua vietetään paljon enemmän ystävien kanssa tai ravintolassa. Suomessa joulu on pysynyt perhejuhlana, vaikka pientä muutosta ilmassa jo onkin. Ehkä se johtuu siitäkin, että suomalaiseen mansikkamaahan on päässyt livahtamaan jonkin verran väkeä muistakin maista. Yhä useampi ravintola pitää nykyään ovensa auki jouluna. Ystäviäkin tavataan nykyään myös joulun aikaan, vaikka itse aattoilta vietettäisiinkin perinteisin menoin.
Se on hyvä, sillä liian tiukka perhekeskeisyys voi olla myös kovin ulossulkevaa. Toisin kuin usein luullaan, suomalaisilla on muihin kansoihin verrattuna paljon läheisiä ystäviä, mutta joulua moni suomalainen joutuu viettämään yksin silloinkin, kun ei tahtoisi. Se johtuu siitä, että useimmat sulkeutuvat viettämään joulua perheidensä kanssa.
Puolassa on kaunis jouluperinne, jossa joulupöytään katetaan ylimääräinen lautanen yllätysvieraan varalta. Miksei samaa voisi tehdä Suomessakin – ja voihan sen vieraan pöytään vaikka kutsuakin.
Suomalaisuuden on viime vuosina arveltu pirstoutuneen monenlaisiin ryhmiin, jotka eivät välttämättä edes ymmärrä toisiaan. Tätä väitettä lähti testaamaan professori Anu Kantolan johtama tutkijaryhmä projektissa, jonka tuloksena syntyi kirja Kahdeksan kuplan Suomi.
Kun tutkijat olivat haastatelleet suomalaisia niin Espoon Keilaniemessä kuin huoltoasemien baareissakin, johtopäätös oli selvä: kaikissa kuplissa arvostetaan pitkälti samoja asioita, kuten työtä, tasa-arvoa ja tavallista arkea. Suomalaisuus on olemassa, vaikka se ei voikaan aina kovin hyvin.
Joulun kohdalla asiasta on turha edes kysellä. Kyselyjen mukaan 90 prosenttia suomalaisista antaa jouluna lahjoja, 80 prosenttia pitää ruokaa joulun tärkeimpänä asiana, 66 prosenttia pitää kinkkua jouluruuista tärkeimpänä ja 65 prosenttia hankkii jouluksi kuusen. Jouluaattona melkein kaikissa Suomen kodeissa käydään läpi sama yhtenäiskulttuurin seremonia vain vähäisin variaatioin.
”Moni on onneksi oppinut välttämään ylisuorittamista.
Jouluun valmistautuminen on usein melkoista varustelua. Tänä vuonna suomalaiset kertoivat aikovansa käyttää jouluun hiukan vähemmän rahaa kuin viime vuonna: 555 euroa, josta 346 euroa lahjoihin ja 209 joulunviettoon. Monelle sellaiset rahat ovat tosin vain kaukainen unelma.
Lahjojen hankkiminen alkaa usein jo lokakuussa, joulukuusi hankitaan viimeistään viikkoa ennen joulua, ja joulua edeltävät päivät kuluvat siivouksessa, koristelussa, ostoksilla juostessa, ruuanlaitossa ja kinkunpaistossa.
Suomalaiset kokeilevat kyllä mielellään uusia ruokatrendejä, mutta joulupöytään niitä ei hevin tuoda. Jopa lipeäkala ja rosolli pitävät joulupöydässä pintansa, niin paljon kuin moni niitä inhoaakin. Jouluruuat ovat ilmeisesti pitkän ajan kuluessa valikoituneet tarkasti juuri sellaisiksi, että niitä kykenee syömään 365 päivän välein, mutta yhtään useammin niitä ei tee mieli.
Joulurauhaa vaanii kuitenkin tänäkin jouluna vaarallinen vihollinen: jouluraivo. Se on sitä, että joulun muotoja yritetään täyttää niin tiukasti, että kaikkien hermot kiristyvät ja ilmapiiri synkkenee. Pahimmillaan edessä voi avautua jouluhelvetti, jossa kaikilla on paha mieli, mutta joulu yritetään suorittaa läpi lasten tai sukulaisten takia.
Joulun aluspäivinä moni on onneksi jo oppinut välttämään ylisuorittamista. Martat antoivat takavuosina viisaan ohjeen, kun neuvoivat siivoamaan kaapin vain, jos aikoo viettää siellä joulun. Joululaatikoita saa kyllä kaupastakin. Samaa armollisuutta kannattaa soveltaa myös jouluaaton viettoon.
Psykologi ja tietokirjailija Pekka Sauri muisteli Apu-lehden kolumnissaan sitä, kuinka hänen lapsuudenkodissaan joulu luhistui yleensä aina ratkaisevalla hetkellä. ”Nyt se perkeleen joulurauhan julistuskin ehti mennä”, Sauri kuvailee isänsä huutoa, kun perhe ei ollut ehtinyt kello kahdeksitoista television ääreen.
Jotta jouluraivo ei tänä jouluna yllättäisi, kannattaa muistaa, ettei joulu ole ulkoisten muotojen täyttämistä eikä kello kädessä suorittamista. Se kaikkien niin kovasti toivoma ja tavoittelema joulutunnelma ei sekään löydy pakottamalla, mutta siihen voi huomata päässeensä, kun vain on ja antaa joulun viedä.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.