SAK lisää painetta pannuun

Muun muassa palveluala ja kuljetusala odottavat tietoa teknologiateollisuuden palkankorotuksista, ja toistaiseksi rauhallisina pysyneet tunnelmat saattavat pian kiristyä.

Jos AKT:n ahtaajat menisivät lakkoon, seisahtuisi vienti Suomesta.

6.1. 2:00

Keskusjärjestö SAK:n jäsenliitot Teollisuusliitto, palvelualojen Pam ja kuljetusalan AKT kertovat ensi maanantaina jumiutuneesta neuvottelutilanteestaan. Neuvottelut seisovat, koska Teknologiateollisuuden työnantajat ja Teollisuusliitto eivät ole päässeet sopimukseen palkankorotuksista. Kaikki muut alat odottavat teknologiateollisuuden työntekijöiden palkkasopimusta.

Pamin sopimus kaupan alalla ja AKT:n lukuisat nykyiset työehtosopimukset päättyvät tammikuun lopussa. SAK:n liitot ilmoittivat viime vuoden lopulla lisäävänsä palkkaneuvotteluissa keskinäistä koordinaatiota ja yhteistyötä. Luvassa saattaa olla esimerkiksi yhteisiä työtaistelu-uhkia.

Toistaiseksi työnantajapuoli on ollut rauhallinen. Tunnelmat saattavat kiristyä siinä vaiheessa, jos AKT päättää uhata lakolla. Viennille AKT on erittäin tärkeä liitto, työnantajien mielestä liiankin tärkeä. Ahtaajien lakolla AKT saisi käytännössä Suomen koko viennin – ja tuonnin – seisahtumaan. Se tästä enää puuttuisikin.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?