EU-maissa kasvaa taas halu ottaa yhteistä velkaa

Suomessa ehdotus yhteisestä velasta voi tulla seuraavan hallituksen pöydälle.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz puhui viikko sitten Volkswagenin uudella akkutehtaalla Salzgitterissä.

15.1. 16:30

Ai niin! Euroopan unioni!

Eduskuntavaalien tenteissä väittelyt ovat keskittyneet julkiseen talouteen, ilmastopolitiikkaan, energiakriisiin ja sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiin. Suomen ulkopuolisista politiikan haasteista tunnistetaan sota Ukrainassa. Mutta näyttää siltä, että Euroopan unioni unohtuu – vaikka sekin voi tuoda uuden hallituksen arkeen vaikuttavia linjauksia.

Suomi on perinteisesti ollut tiukan talouden kannattaja ja vaatinut, että EU palaisi vakaus- ja kasvusopimukseen kirjattuihin vaje- ja velkarajoihin. Eteläinen Eurooppa haluaa vähemmän kuria ja enemmän joustavuutta. Seuraava hallitus joutuu ottamaan sopimuksen korjaamiseen kantaa.

Suomi on tehnyt myös selväksi sen, että pandemiapakettia varten otettu yhteisvelka jää ainutkertaiseksi.

Aina näihin päiviin saakka Suomi on voinut tehdä talouslinjauksiaan turvallisesti, sillä Saksa on ollut samaa mieltä.

Saksan kansleripuolue sosiaalidemokraatit on lämpiämässä Etelä-Euroopan hellimälle ajatukselle, että EU ottaisi taas yhteiseen piikkiin velkaa. Tätä ehdottivat varovaisin sanakääntein torstaina demarien parlamentaarikot.

Yhteistä velkaa halutaan nyt vauhdittamaan vihreää siirtymää ja suojaamaan eurooppalaista taloutta. Yhdysvallat käyttää vihreää siirtymää oman kansallisen etunsa ajamiseen muiden talousalueiden kustannuksella.

Liittokansleri Olaf Scholz empii, eikä idea maistu hallituskumppani liberaaleille. Mutta paine kasvaa. Jos Saksan hallitus taipuu, Suomen seuraava hallitus joutuu hankalaan rakoon. Käytännössä kaikki puolueet vastustavat yhteisvelan lisäämistä, perussuomalaiset ehkä tiukimmin – puoluehan arvostelee vihreää siirtymääkin. Myöhemmin oletettavasti mietitään, pitäisikö Ukrainaa avustaa tai jälleenrakentaa EU-maiden yhteisvelalla.

Toisaalta sekin on selvää, että jos isot EU-maat alkavat ajaa uusia paketteja, pienen maan ei kannata jäädä junan alle eikä junasta. EU luo nyt kriisissä itselleen uutta toimintatapaa ja uutta ydintä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?