Katsomusaineiden ongelmat odottavat ratkaisuaan

Uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen ongelmat tiedetään – ja niin tiedetään myös ratkaisut. Pitäisi vain panna toimeksi.

Opetusministeri Li Andersson esittää katsomusaineiden opetuksen uudistamista.

17.1. 2:00

Opetusministeri Li Andersson (vas) haluaa uudistaa uskonnon ja elämänkatsomustiedon eli niin sanottujen katsomusaineiden opetusta. MTV:n Uutisextrassa 13.1. haastatellun Anderssonin mielestä vaihtoehdot ovat joko kaikille yhteinen katsomusaine tai vähintään elämänkatsomustiedon avaaminen kirkkoon kuuluville.

Asiasta valmistui viime keväänä perusteellinen selvitys, jossa patisteltiin opetuksen uudistamiseen. Uudistusta jalostetaan eteenpäin Opetushallituksen kehittämisryhmässä, jonka työn tuloksia odotetaan vuonna 2024.

Nykytilanteen ongelmat ovat selvät. Vuonna 2003 tunnustuksellisesta uskonnon opetuksesta siirryttiin oman uskonnon opetukseen. Muutoksissa tyydyttiin kuitenkin uusimaan pintarappausta ja jätettiin rakenteisiin ongelmia, jotka ovat vuosien mittaan käyneet yhä ilmeisemmiksi.

Opiskelijoita ei kohdella tasavertaisesti. Kirkkoon kuulumattomilla on oikeus valita elämänkatsomustieto tai uskonto, mutta evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenet eivät saa valita elämänkatsomustietoa.

Ongelmallinen on myös muiden uskonnollisten ryhmien tilanne. Opetusta pitäisi järjestää, kun alueella on kolme johonkin ryhmään lukeutuvaa. Epäselvää kuitenkin on, miten ryhmän jäsenyys määritellään, sillä moniin uskontoihin ei ”kuuluta” samalla tavalla kuin Suomessa kuulutaan kirkkoon. Käytännössä iso määrä pienten uskonryhmien jäseniä ei ole saanut heille lain mukaan kuuluvaa opetusta – tai mitään muutakaan katsomusopetusta.

Ongelmat ovat selviä, mutta ratkaisut vaikeita. Jos kirkon jäsen saisi valita elämänkatsomustiedon, miksei vapautettaisi muitakin valintoja? Miksi kristitty koululainen ei saa valita islamin opetusta tai päinvastoin? Opetuskin pysyisi luultavasti neutraalimpana, jos kuulijat edustaisivat eri kulttuureja. Tässä törmätään kuitenkin taas yhteen rappauksen alle jätettyyn rakennevikaan, siihen ”oman uskonnon opetukseen”.

Nämä ovat uudistusta pohtimaan joutuvien ongelmia, mutta koululaisille näkyvin ongelma on eri tavalla uskovien erottaminen eri ryhmiin. Opetussuunnitelman mukaan katsomusaineiden yhteinen pyrkimys on luoda ymmärrystä ja dialogia erilaisten ajatustapojen välillä, mutta se ei toteudu, kun opetusryhmät ovat erillään. Koululaisten erottelu uskonnon mukaan on vahva ja aivan väärä viesti.

Kaikki nämä ongelmat ovat lähivuosina vain kärjistymässä, kun maahanmuutto ja maallistuminen muuttavat uskonnollista maisemaa. Tätä ennakoiden Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen pohti, olisiko jo aika siirtyä uuteen yhteiseen katsomusaineeseen (HS 3.1.).

Kannanotollaan piispa ajoi ohi sekä poliittisista päättäjistä että opettajien ammattijärjestöstä OAJ:sta, joka haluaisi pitää kiinni nykysysteemistä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että OAJ on omien jäsentensä etuja puolustava ammattiliitto. Yhteinen katsomustieto veisi joiltakin opettajilta työn ja pakottaisi loput täydennysopintoihin, mikä ei opettajia tietenkään miellytä.

Yhteiseen katsomusaineeseen on päädytty kaikissa muissa Pohjoismaissa, useimmissa jo kauan sitten. Siihen Suomessakin epäilemättä lopulta mennään, mutta se avaa uuden poliittisen taistelukentän: kuinka paljon kristinuskoa uudessa aineessa painotetaan? Näistä asioista on riittänyt poliittista vääntöä naapurimaissa, eikä riitely olisi varmaan vähäisempää Suomessa, jossa jo suvivirsi lietsoo ihmiset poliittiseen kiihkoon.

Opetusministeri on oikeassa uudistusta toivoessaan, mutta välttämättömiä ja väistämättömiä uudistuksia on hänenkin aikanaan vain tyydytty selvittelemään ja kehittelemään jonkin tulevan hallituksen joskus tulevaisuudessa päätettäviksi.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?