Turvallisuuspoliittinen neuvonantaja voi tuoda kitkaa pääministerin ja presidentin vallanjakoon

Siitä, miten ja missä ja millaisessa valmistelussa Suomen linja ja niin sanottu profiili Natossa muodostuvat, ei ole nyt konsensusta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin kättelivät puolustusministerin vaihdoksessa Helsingissä 5. tammikuuta.

26.1. 2:00 | Päivitetty 26.1. 6:23

Pääministeri Sanna Marinin (sd) ja presidentti Sauli Niinistön kaudet Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa osuvat aikakauden murrokseen. Euroopassa on nyt sota, ja Suomi on liittymässä Natoon. Turvallisuuspolitiikan kysymyksiä on kaikkialla, sillä niin talous, terveys kuin energiakin ovat osia kokonaisturvallisuudesta.

Kriisiajat ovat kasvattaneet presidentin roolia. Uudenlainen näkyvyys ja merkityksellisyys niin Suomessa kuin maailmallakin ovat selvästi sopineet Niinistölle. Marin ei ole välttämättä katsonut kehitystä pelkästään hyvällä.

Nyt reviiririita puskee pintaan.

Valtioneuvoston kanslia eli Marinin lähipiiri haluaa vahvistaa pääministerin roolia ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kanslia lähetti viime viikolla ministeriöille ja presidentinkansliaan sekä pääesikuntaan kommentoitavaksi lakiesitysluonnoksen, jossa pääministerille esitetään omaa turvallisuuspoliittista neuvonantajaa. Valtioneuvoston kansliaan tulisi uusi yksikkö sillä perusteella, että Nato-jäsenyys lisää pääministerin turvallisuuspoliittisten tehtävien määrää.

Mallia lienee haettu Ruotsista.

Uusi turvallisuuspoliittinen neuvonantaja olisi pääministerin niin halutessa merkittävä vallankäyttäjä, joka voisi raivata pääministerille Nato-asioiden valmistelussa tilaa presidentinkanslian, ulkoministeriön ja puolustusministeriön asiantuntemuksen ja toimivallan kustannuksella.

Yllättäen pöytään vaalien alla isketty esitys iskeekin kipinää siksi, että kyse on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisestä työnjaosta. Se pohjaa perustuslakiin ja vakiintuneeseen käytäntöön, jossa ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmistelu kuuluu kulloinkin käsiteltävän kysymyksen mukaan joko ulkoministeriölle tai puolustusministeriölle.

Sinänsä esitys pääministerin turvallisuuspoliittisesta neuvonantajasta ei tuo pääministerille lisää valtaa, mutta se muuttaa päätöksentekoa ja valtioneuvoston sisäisiä suhteita. Pääministerillä olisi omat luotettunsa valvomassa, että Nato-asioissa pääministerillä on se toimi- ja vaikutusvalta, joka tälle pääministerin ja presidentin vallanjaossa kuuluukin.

Mallia lienee haettu Ruotsista.

Vielä on kuitenkin epäselvää, hämärtäisikö vai selkiyttäisikö pääministerin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja työnjakoa valtionjohdossa. Kun Marinin hallitus antoi esityksen Suomen liittymisestä Natoon, viesti oli se, ettei uusia rakenteita tarvita, ja keskeiset Natoa koskevat ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat on jatkossakin linjattava valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisissä kokouksissa eli tp-utvassa. Olisi erikoista, jos Natoon liittyviä asioita ei saataisi analysoitua ja valmisteltua siinä missä muitakin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä.

On silti sinänsä ymmärrettävää, että pääministeri katsoo tarvitsevansa lisää tukea turvallisuuspolitiikan päätöksentekoon.

Asiantuntija-apua pääministerille on kyllä ollut tähänkin asti tarjolla. Erityisavustajien määrässä ei ole pihtailtu, ja ministeriöiden asiantuntemus on niin pääministerin kuin presidentinkin käytettävissä.

Marin ei emmi haastaa Niinistöä, se käy selväksi. Molempien kaudet lähestyvät kuitenkin loppuaan.

Pääministerin ja presidentin vallanjaossa eivät taistele vain henkilöt, vaan kyse on myös parlamentarismin ja presidentin vallan rajanvedosta.

Siitä, miten, missä ja millaisessa valmistelussa Suomen linja ja niin sanottu profiili Natossa muodostuvat, ei ole nyt konsensusta. Se, onko Suomessa tarve vahvistaa pääministerin roolia ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmistelussa, on keskustelematta. Sille keskustelulle valtioneuvoston kanslian esitys ei nyt tarjoa tilaa ja aikaa, ja se on ongelma.

Nyt lisättiin instituutioiden välistä epäluuloa ja valtapeliä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?