Saksan liittokansleri Olaf Scholz ilmoitti keskiviikkona, että Saksa antaa Ukrainalle Leopard-taistelupanssarivaunuja. Samaan aikaan Yhdysvallat kertoi lähettävänsä Ukrainaan 31 Abrams-vaunua, vaikka sitä ei aiemmin pidetty sotilaallisesti perusteltuna. Yhdysvaltojen osallistuminen oli kuitenkin Scholzin päätöksen ehto.
Leopardeista tuli taakka, jonka Scholz lopulta päätti karistaa harteiltaan. Päätöksen panttaus lisäsi kuitenkin entisestään varsinkin balttien, brittien ja amerikkalaisten pitkäaikaista turhautumista Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Saksan liittolaisille Leopard-episodi on muistutus siitä, miten vaikea suhde Saksalla on yhä menneisyyteensä. Usein unohtuu, että kylmän sodan päätyttyä yhdistynyt Saksa pirstoutuu nyt poliittisesti aikamoista vauhtia. Poliittinen keskusta katoaa Scholzin jalkojen alta.
Natsimenneisyys ja holokausti ovat opettaneet Saksan varomaan itseään. Saksalaiset eivät ole tottuneet toimimaan yksin – saati ensimmäisinä.
Toisen maailmansodan hävinnyt Saksa pakotettiin pidättäytymään sotilaallisen voiman käytöstä. Saksan pelättiin voivan nousta vielä kerran kansallismieliseksi ja militaristiseksi suurvallaksi. Uhka on yhä olemassa, sillä pinnan alla kuplii ja äärioikeiston kannatus muuttuu salonkikelpoisemmaksi. Venäjää ymmärtäviä kommentteja kuulee jatkuvasti.
Scholz varoo hajottamasta kansakuntaa, joka pohjimmiltaan pelkää ja vastustaa Saksan sotilaallista osallistumista taisteluun Venäjää vastaan. Samaan aikaan Saksa aseistaa Ukrainaa erilaisilla moderneilla asejärjestelmillä – mikä rikkoi tabun siitä, ettei Saksa aseista sotaa käyviä maita.
Scholz haluaa tehdä politiikkaa, jolle saa mahdollisimman laajaa tukea.
Enemmistö saksalaisista vastusti pitkään Leopardien antamista Ukrainalle. RTL-kanavan teettämän kyselyn mukaan 53 prosenttia saksalaisista pitää nyt päätöstä oikeana, mutta 39 prosenttia vääränä. Itäsaksalaisten ja ennen kaikkea kansalliskonservatiivisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen kannattajien enemmistö vastustaa yhä Leopardien antamista. Saksalaisista 43 prosenttia uskoo Leopardien antamisen johtavan Venäjän sotilaalliseen reaktioon.
Scholz saa kuitenkin enemmistön tuen päätökselleen. Vahvinta tuki on vihreiden kannattajilta, mikä on kuulunut myös puoluetta edustavien ulkoministeri Annalena Baerbockin ja varakansleri Robert Habeckin puheissa. Vihreillä ei ole taakkanaan perintöä siitä, että venäläisiä pitäisi ymmärtää. Kolmen hallituspuolueen riitely Ukrainan tukemisesta ei tietenkään tee Saksasta vahvaa toimijaa.
Saksan Venäjän-politiikkaan vaikuttaa moni asia: jaetun Saksan historia, talousintressit, energiariippuvuus, side Yhdysvaltoihin, halu tiivistää Euroopan integraatiota, hyökkäyssota Ukrainassa sekä pelko perinteisten puolueiden rapautumisesta ja äärioikeiston noususta. Koskaan aiemmin nykysaksalaiset eivät ole olleet vastatusten sen ajatuksen kanssa, että Saksa joutuisi osalliseksi sotaan.
Angela Merkelillä oli pitkällä kanslerikaudellaan oma vahva tapansa johtaa Saksaa hakemalla konsensusta. Venäjän miehitettyä Krimin vuonna 2014 Merkelin onnistui paaluttaa Saksan ulko- ja turvallisuuspolitiikka uusiksi. Donald Trumpin nousu Yhdysvaltojen presidentiksi pani vauhtia tavoitteisiin rakentaa Saksasta globaalimpi poliittinen toimija.
Krimin valtauksesta huolimatta osa poliittisesta eliitistä jatkoi Saksan vanhaa idänpolitiikan perinnettä. Heitä oli niin sosiaalidemokraateissa kuin kristillisdemokraateissakin, sillä epäpyhä allianssi Saksan vientialojen kanssa on vahva. Venäjään uskominen oli valtava virhe.
Eurooppa on saanut odotella todella kauan Saksan johtajuutta. Scholzin on aika koventaa politiikkaansa.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.