Kirjalla ei mene Suomessa hyvin. Kirjakauppaliitto ja Suomen kustannusyhdistys kertoivat torstaina, että painettujen kirjojen myynti jatkoi vuonna 2022 alamäkeään. Pudotusta tuli seitsemän prosenttia. Äänikirjojen myynnin nousu on koronaviruspandemian jälkeen loiventunut, mutta kasvua tuli yhä 16 prosenttia. Se on laiha lohtu, sillä lukuaikapalvelut ovat kitsaita maksajia: kirjailija saa äänikirjasta vain viidesosan siitä mitä painetusta kirjasta.
Muutos syö suomalaisten kirjailijoiden muutenkin niukkaa leipää. Vuonna 2017 keskimääräinen suomalainen kirjailija ansaitsi kirjoista, esiintymisistä ja apurahoista yhteensä noin 11 000 euroa.
Suomalaiset ovat kirjakansaa. Lukeminen on yhä yksi suomalaisten lempiharrastuksista. Suomessa moni haluaa yhä kirjailijaksi, ja kirjoja kirjoitetaan paljon, mutta enemmän rakkaudesta kuin rahasta. Kirjojen myynti on pudonnut 2000-luvulla selvästi. Viime vuonna painettujen kirjojen ykkössuosikki oli Ilkka Remeksen Tornado, jota myytiin 30 600 kappaletta, kun takavuosina Remeksen kirjoja myytiin säännöllisesti yli 100 000 kappaletta.
Bestsellerit olivat kustantajille rahasampoja, joiden tuotoilla pystyttiin tekemään myös kustantamon ja kirjallisuuden kannalta arvokasta kulttuurityötä, kuten runokirjoja. Viime vuosina tällaisiin myyntilukuihin ovat yltäneet lähinnä Kimi Räikkösen ja Vesa-Matti Loirin kaltaisten superjulkkisten elämäkerrat. Sellaista ei viime vuoteen osunut.
Kirja-alalla alamäkeen suhtaudutaan kahtalaisesti. Tunnelmaa pidetään yllä hehkuttamalla äänikirjojen kasvua, mutta samalla soitetaan hälytyskelloja lukemisen puolesta. Kirja-ala haluaisi poistaa kirjojen arvonlisäveron ja laajentaa työntekijöiden virikesetelien käytön myös kirjoihin. Kivijalkakirjakaupat saivat kovan iskun, kun oppivelvollisuusiän nostaminen vei kaupoista oppikirjojen ostajat.
Lukemisen merkityksen korostaminen voikin toimia nyt, kun keskustellaan oppimistulosten heikkenemisestä. Lukemisella on vahva linkki koulumenestykseen, joten varsinkin poikien romahtaneeseen kirjojen lukemiseen tulisi puuttua.
Toinen asia on kirjallisuudeksi kutsutun ilmiön tulevaisuus. Kirjoja julkaistaan eri formaateissa varmasti vielä pitkään, mutta kirjallisuus on muutakin kuin satunnaisia kirjoja; se on kirjojen ympärille muodostunut kulttuurinen ekosysteemi, johon kuuluvat kirjailijat, kustantajat, kriitikot ja lukijat – kaikki, jotka hahmottavat maailmaa kirjojen kautta. Tätä ekosysteemiä uhkaa nyt lajikato, ehkä pahempikin.
Myyntilukujen pudotustakin selvempää on nimittäin perinteisen laatukirjallisuuden alamäki, jota äänikirjojen nousu vauhdittaa. Kuuntelussa menestyvät suoraviivaiset tarinat. Viime vuoden myyntilistoilta perinteisiä ammattikirjailijoita ei montaa löydy, eivätkä edes Olli Jalosen, Ulla-Lena Lundbergin tai Kari Hotakaisen kaltaisten yleisön suosikkien myyntiluvut ole lähelläkään sitä mitä ennen. Kirjallisuus ei enää oikein elätä.
Apua on toivottu maailmalta, mutta suurista toiveista huolimatta kirjavienti ei vedä. Viime vuonna kirjoja vietiin vaivaisella 3,6 miljoonalla eurolla. Sitä voi verrata vaikka siihen, että suomalaisesta pelialan yrityksestä Roviosta tehtiin äskettäin 750 miljoonan euron ostotarjous. Ehkä pelaamiseen keskittyvät nuoret seuraavat vain aikaansa.
Kirjallisuudella on ollut Suomessa erityinen merkitys, sillä kirjat ovat se peili, josta suomalaiset itsensä löysivät ja sitten itseään katselivat: tuollaisia me olemme. Ilman Aleksis Kiveä, Minna Canthia ja Väinö Linnaa Suomessa eläisi toisenlainen kansa.
Maailma muuttuu, niin muuttuvat kirjatkin. Ilman elävää kirjallisuutta suomalaista kulttuuria on kuitenkin vaikea kuvitella. Yhä tarvitaan runoutta laajentamaan kielen ja ilmaisun rajoja, romaaneja kertomaan suomalaisten tarinat ja kirjallisuutta kertomaan, keitä olemme, mistä tulemme ja minne olemme menossa.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.