Kun presidentti Sauli Niinistö vieraili viime viikolla Kiovassa, hän halusi puhua ukrainalaisille opiskelijoille rauhan edellytyksistä, vaikka sodalle ei näy loppua. ”Meidän pitää miettiä, kuinka edetä askel askeleelta kohti rauhaa. Rauhan pitää olla oikeudenmukainen. Rauhan pitää olla pysyvä ja reilu”, Niinistö sanoi.
Niinistö joutui puhumaan varovasti kuin kävelisi miinakentällä, sillä ukrainalaisille ei haluta vahingossakaan antaa sellaista kuvaa, että maata puskettaisiin johonkin suuntaan. Maailma toivoo rauhaa, mutta ei mitä tahansa rauhaa – vaan sellaista rauhaa, jonka ukrainalaiset hyväksyvät ja joka ei vain jäädytä konfliktia vaan avaa tien tulevaisuuteen. Siitä ollaan vielä hyvin kaukana. Tässä tilanteessa Niinistön viesti oli tärkeä ja riittävän epämääräinen.
Rauhasta on vaikeaa puhua siksikin, että se, mitä toivotaan, tuskin toteutuu. Venäjää ei saada nopeasti lyötyä.
Ukrainalla on oma rauhansuunnitelmansa, jota presidentti Volodymyr Zelenskyi pitää esillä. Kymmenen kohdan suunnitelma on taitava, sillä sitä voi alkaa toteuttaa sodan vielä jatkuessa.
Ensimmäiset neljä kohtaa koskevat säteily- ja ydinturvallisuutta, ruokaturvallisuutta, energiaturvallisuutta sekä vankien vaihtoa ja karkotettujen palauttamista. Neuvottelut Zaporižžjan ydinvoimalan turvallisuudesta, vangeista tai viljakuljetuksista ovat tuottaneet hetkittäin jonkinlaista tulosta. Yhteys Venäjään ei ole tyystin poikki.
Suunnitelman viides ja kuudes kohta ovat tärkeimmät. Ne koskevat YK:n peruskirjan toteuttamista ja Ukrainan alueellista koskemattomuutta sekä Venäjän joukkojen vetäytymistä Ukrainan alueilta ja vihollisuuksien lopettamista.
Rauhansuunnitelman neljä viimeistä kohtaa koskevat oikeutta, ympäristötuhojen estämistä, sodan laajenemisen estämistä ja sodan päättymisen varmistamista.
Ei riitä, että Ukraina voittaa sodan, vaan sen on pysyttävä vaalimaan rauhaa. Keskustelu siitä, koska ja missä sodan lopettamiselle saataisiin askelmerkit, on kuitenkin vaikeaa. Vaikka sanotaan, että päätösvalta on Ukrainalla, se on myös Venäjällä. Niin sanotusta rauhanprosessista tullee pitkä. Ainakaan vielä mikään toimija ei ole ottanut selvää poliittista roolia rauhantunnusteluissa.
Myös EU tarvitsee keskustelua rauhasta. Se on myös keskustelua Ukrainan paikasta, kun Euroopan turvallisuusjärjestelmä rakennetaan uusiksi. Nyt ei muutu vain Ukrainan asema, vaan myös EU ja sen instituutiot. Natossa on oma muutosprosessinsa, jonka osana Suomi ja Ruotsi liittyvät järjestöön. Aikaa sille pelaa Ukraina.
Se, että Ukraina sai viime kesäkuussa EU:n jäsenehdokasmaan aseman, oli vahva viesti ukrainalaisille: taistelu tuo tulosta. Ramsteinin tukikokouksesta Ukraina sai viestin, että aseapu jatkuu. Sitoutumista vahvistetaan edelleen torstaina EU:n ja Ukrainan huippukokouksessa, joka on tarkoitus pitää Kiovassa. Vahva viesti sekin.
Ukraina tarvitsee ja saa aseita sekä rahaa. EU:n Ukrainalle jo lupaama 18 miljardin euron rahoituspaketti kattaa lähes kolmanneksen Ukrainan budjetista. Venäjän sotarikosten saaminen tuomioistuimeen on tärkeää, ja erikoistuomioistuin olisi syytä perustaa.
EU tukee Ukrainaa kouluttamalla sen asevoimia. Sotilaita Ukraina ei kuitenkaan länneltä saa. Puolustusteollisuuskin pitäisi saada nopeasti sellaiseen kuntoon, että EU pystyy tuottamaan aseita niin unionin omaan kuin Ukrainankin tarpeeseen.
EU ja G7-maat luovat jo pohjaa Ukrainan taloudelliseen jälleenrakennukseen. EU-mailla on rahoituksesta on suuri vastuu, sillä kyse on Euroopan turvallisuudesta. Ukraina haluaisi nopeasti myös Natoon.
Lännestä tuli jo Ukrainan turvallisuuden takaaja – ja Ukrainasta lännen. Sodan loppuminen ei tarkoita rauhaa Euroopassa. Siihen tarvitaan valtavasti töitä ja sitoutumista, ja myös länneltä Ukrainalle näyttöjä siitä, että taistelu kannattaa.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.