Koulutuspoliittinen keskustelu tuntuu katsovan taaksepäin. Puhutaan digitaalisten laitteiden kieltämisestä, inkluusion periaatteista luopumisesta, kehittämistoiminnan lopettamisesta ja perusasioihin keskittymisestä. Kukapa perusasioiden tärkeyttä kieltäisi, mutta niihin keskittymistä ei voida pitää kovin kunnianhimoisena koulutuspoliittisena tavoitteena.
Elämme keskellä ilmastonmuutosta ja lajikatoa. Elinympäristön tuhoutuminen ja autoritaarinen hallinto tekevät ihmisarvoisen elämän yhä useammilla alueilla mahdottomaksi.
Samaan aikaan digitalisaatio siirtää vaativaa ja uutta luovaa asiantuntijatyötä koneelle. Kaikilla on pääsy informaation äärelle, ja kaikki voivat luoda ja välittää informaatiota sekä valmistaa tuotteita ilman suurta pääomaa. Tätä voidaan kutsua informaation ja tavarantuotannon demokratisoitumiseksi, joka muuttaa valtarakenteita, elämäntapaa ja arvostuksen kohteita.
Perusopetuslain mukaan ”opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja”. Globaalien ongelmien ja digitalisaation aikakaudella tulisi miettiä, mitä yleissivistävässä koulussa halutaan opittavan ja mistä tiedetään, että se on opittu.
Menestyminen Pisa-vertailussa antoi yli vuosikymmenen aikaa uudistaa suomalaista koulua. Opettajatiimit, joustavissa tiloissa opiskelu, inkluusio ja digitaalisten välineiden käyttö ovat esimerkkejä koulun muutosalueista. Valitettavasti kaikki muutos ei ole kehitystä. Inkluusiota, digitaalisuutta ja joustaviin ympäristöihin nojautuvaa kouluarkkitehtuuria on käytetty myös säästökeinoina. Se on turhauttavaa ja uuvuttaa opettajia.
Koulutuskeskustelua tuntuu ohjaavan ajatus oppimisesta tiedon siirtymisenä opettajalta oppilaalle. Tällaisen mallin mukaista ”oppimista” on mahdollista arvioida yksinkertaisilla osaamistesteillä.
Pisa-vertailun ja muiden osaamistestien tulosten heikkenemisen ei kuitenkaan tulisi aiheuttaa koulutuspolitiikassa paniikkia ja taaksepäin katsomista. Mittaustulosten ja rankingsijoitusten ei pitäisi ohjata koulutuksen kehittämistä. Sen sijaan koulutuspolitiikassa tulisi keskittyä siihen, millaisen tulevaisuuden haluamme.
”Mitä oppilaiden halutaan koulussa oppivan?
Haluammeko tulevaisuuden, jossa nuoret ovat vastuukykyisiä yhteiskunnan jäseniä ja heillä on valmiuksia globaalien ongelmien ratkaisemiseen? Tällaista tulevaisuutta varten koulua tulisi kehittää siten, että kaikki oppilaat saavat kokemuksia uutta luovasta ja oman lähiympäristön muuttamiseen tähtäävästä toiminnasta. Tällaista toimintaa kouluissa on jo: kotitaloudessa opitaan valmistamaan kasvisproteiiniaterioita, käsityössä valmistamaan kestäviä vaatteita, kuvataiteessa ja kirjallisuudessa laatimaan toisten toimintaan ja arvostuksiin vaikuttavia mediatuotoksia. Toimintaa voisi olla enemmänkin kaikissa oppiaineissa.
Digitaalisia informaation ja tavarantuotannon tapoja hyödyntävä uutta luova toiminta ei ole puuhastelua tai vain pedagoginen muutos. Se on ennen kaikkea opetuksen sisältöjen muutos, joka korostaa arkikokemuksen ylittävää vahvaa tietoa. Ei perusasioita, vaan tieteen- tai taiteenalan piirissä kertynyttä tietoa, jolla on laaja selitys-, ennuste- ja muutosvoima.
Helsingin yliopistossa on kauan tutkittu oppimista uutta luovan toiminnan yhteydessä. Digitaalinen teknologia mahdollistaa monenlaisten tiedonalojen tietoa sisältävien tuotosten laadintaa. Digitaalisuutta hyödyntävässä uutta luovassa toiminnassa myös nuoret, joilla on oppimisvaikeuksia, voivat kokea antavansa panoksen yhteiseen tuotokseen.
Valitettavasti nykyisillä oppimistulosarvioinneilla emme oikein saa tietoa uutta luovan toiminnan oppimisesta. Uutta luova ja maailman muuttamiseen tähtäävä toiminta edellyttää ennen kaikkea panostusta opettajien, opettajankouluttajien ja opetuksen tutkijoiden kumppanuuteen, jossa kehitetään ja tutkitaan opetusta ja arviointia. Toivottavasti Suomessa on rohkeutta katsoa eteenpäin ja jatkaa koulun uudistamista.
Kalle Juuti
Kirjoittaja on professori kasvatustieteiden osastolla Helsingin yliopistossa.
Vieraskynät ovat asiantuntijoiden puheenvuoroja, jotka HS:n toimitus on valinnut julkaistaviksi. Vieraskynissä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajien omia näkemyksiä, eivät HS:n kannanottoja. Kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/.