Uutinen on vain uutinen, ei teko. Media tuottaa ihmisille mahdollisimman oikeaa tietoa, jonka perusteella nämä voivat tehdä johtopäätöksiä itse. Näin kirjoitti kollegani, toimituspäällikkö Jussi Pullinen tammikuussa.
Mutta mitä tulee uutisen jälkeen?
HS:n edesmenneen toimittajan Ilkka Malmbergin sanoin ”uutinen ei ole valmis, kun faktat on kerrottu”. Faktojen jälkeen saattaa jäädä valtavasti kysymyksiä. Miten näin saattoi tapahtua? Miltä se näytti, tuntui tai haisi? Miten ihmiset voivat tehdä jotain tuollaista?
Uutiset tarjoavat tietoa, kun taas feature pyrkii kohti ymmärrystä, tiivisti toimittaja Reetta Räty viime vuonna ilmestyneessä kirjassa Feature – Kirjoittamisen mestarikurssi.
Kerronnallista journalismia on ollut tapana kutsua featureksi, koska parempaa sanaa ei ole keksitty (jos sinä keksit, kerro minulle: laura.saarikoski@hs.fi). Helsingin Sanomissa featuren eri olomuotoja kutsutaan syventäviksi sisällöiksi, jotka kattavat kaiken Kuukausiliitteestä lifestyleen, kulttuurista tieteeseen. Sen kaiken, joka yrittää kertoa maailmasta uutisen ympärillä.
Jako kahteen journalismin muotoon on tietysti keinotekoinen. Hyvä uutinen sisältää kontekstin ja motiivin. Hyvässä featuressa on uusia faktoja. Erottava tekijä on aika: tärkeä uutinen pitäisi HS:ssä saada julki sekunneissa. Materiaalin kerääminen featureen vie päiviä tai viikkoja. Ajan ansiosta featurella on vastuu selittää enemmän: tästä tässä oli kyse.
Mutta feature, kuten uutinenkin, on muuttunut digiajassa.
Ensinnäkin digi ja some tekivät journalismin maailmasta tasaisen. Maailman parhaat sisällöt ovat suomalaisten lukijoiden ulottuvilla joka päivä. Kilpailu on siis koventunut: ei riitä, että on Suomen paras. Monista meistä onkin tullut sivistyneitä sekakäyttäjiä, jotka kuuntelevat amerikkalaisia podeja, tilaavat ruotsalaisia uutiskirjeitä ja seuraavat ukrainalaista influensseria.
Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut: vain suomen- ja ruotsinkielinen media kertoo kattavasti Suomesta. Kun lukee ulkomaisten medioiden juttuja Suomesta, tajuaa, että helikopterijournalismi – se, että uuteen maahan jalkaudutaan muutamaksi päiväksi – ei yleensä riitä. Ymmärrykseen tarvitaan yhä aikaa.
Toiseksi lukeminen ei ole itsestäänselvyys. Pystymme Hesarissa seuraamaan, kuinka moni lukee pitkät jutut loppuun asti. Aika harva. Toimittajan kirjalliset kuvailut siitä, millaista erilaisissa paikoissa on, voi korvata videoilla tai grafiikalla. Kerronnallisen journalismin lisäksi pitäisikin puhua kokemuksellisesta journalismista: digitaalisen kerronnan keinot tekevät jutuista parhaimmillaan elämyksiä, joihin lukija voi astua sisään.
Kaikki HS:n jutut voi myös kuunnella, ja tänä vuonna julkaisemme paljon uusia podcasteja. Kuunneltu journalismi saattaa olla kuin ystävä, joka pitää seuraa hiljaisessa kodissa.
Kolmanneksi konteksti on kadonnut. Printtilehdestä näkee, että tästä alkaa iso reportaasi, johon on pantu aikaa ja vaivaa. Digissä näemme uutiset, featuren ja kolumnit otsikkoina digivirrassa. Niistä pitäisi ymmärtää paitsi se, mistä on kyse, myös se, millaisesta jutusta on kyse. Tämä on johtanut digiotsikoiden pitenemiseen ja monimutkaistumiseen.
Hesari pyrkii erottelemaan uutiset ja featuren niin, että uutisissa on lyhyet otsikot, featuressa pidemmät. Hyvä otsikko on aina kiinnostava, tyylikäs ja totta.
Neljänneksi HS.fin etusivun kattaus ei ole kaikille sama. Toimitus valitsee yhä päivän tärkeimmät uutiset, jotka kaikki lukijat näkevät. Muut jutut valikoituvat esimerkiksi sen mukaan, mistä lukija on kiinnostunut tai mitä hän ei ole vielä nähnyt. Kiireinen lukija ei enää välttämättä arvosta laajaa vaan hänelle räätälöityä sisältöä.
”Enää ei riitä, että on Suomen paras.
Rajattoman tiedon aikana rajallisuudella on arvoa. Jos voi lukea mitä tahansa, mikään aika ei riitä; mutta jos tarjolla on kattaus, jonka lisäksi ei tarvitse muuta, sen arvo on aiempaa korkeampi. Tästä toimituksen tekemästä valinnasta syntyi aikoinaan sanomalehti. Nyt se voi olla uutiskirje, somekanava, podi tai digitaalinen aikakauslehti.
Tämä kaikki panee featurejutuille korkean kynnyksen, kuten pitääkin. Jos lukijalla on vähän aikaa, miksi hän käyttäisi sen juuri tähän?
Koska juttu sisältää jotain uutta, hyödyllistä, henkilökohtaista tai ainutlaatuista. Koska sen myötä pääsee paikkoihin, joissa ei itse voi käydä, tai ymmärtää asioita, joita ei aiemmin ole ymmärtänyt. Koska se vetoaa paitsi järkeen, myös tunteisiin.
Koska sen avulla ymmärtää enemmän siitä, millaista on olla ihminen maailmassa, nyt.
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien päätoimittaja.