Syyskuussa 2013 Jaltalla järjestettiin taas kerran vuotuinen turvallisuus- ja politiikkafoorumi. Se herätti kiinnostusta, sillä Ukraina viimeisteli EU:n kanssa assosiaatiosopimusta.
Venäjä vastusti Ukrainan ja EU:n sopimusta, mitä Jaltalle saapunut Venäjän presidentin avustaja Sergei Glazjev ei peitellyt lainkaan. Foorumin aikana Glazjev antoi brittilehti The Guardianille haastattelun, jossa hän sanoi, ettei Venäjän reaktio sopimuksen solmimiseen olisi ”neutraali”. Glazjev varoitti sopimuksen ajavan Ukrainan talouskaaokseen, mutta huomiota herättivät hänen muut puheensa. Glazjev nimittäin sanoi, että itäiseen ja eteläiseen Ukrainaan voisi puhjeta ”separatistiliikkeitä”.
”Venäjä ei voisi enää taata Ukrainan statusta valtiona ja saattaisi puuttua, jos maan Venäjä-mieliset alueet vetoaisivat suoraan Moskovaan”, Glazjev sanoi.
Kreml sai tahtonsa läpi. Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovytš hylkäsi pitkään neuvotellun sopimuksen EU:n kanssa.
Sopimusta kannattaneet aloittivat kuitenkin mielenosoitukset, joita alettiin kutsua Euromaidaniksi. Kun poliisi yritti hajottaa ne, kaduille saapui satojatuhansia ihmisiä. Liikehdintä muuttui pian laajemmaksi protestiksi korruptiota ja Venäjän vaikutusvaltaa vastaan ja päättyi seuraavassa helmikuussa kymmenien mielenosoittajien ampumiseen ja Janukovytšin pakoon Venäjälle.
Tässä vaiheessa Venäjä pani jo kovaa vauhtia toimeen Glazjevin väläyttämää suunnitelmaa. Pian Venäjä miehitti Krimin ja käynnisti sotatoimet itäisessä Ukrainassa. Venäjän mukaan tosin osapuolena olivat ”separatistit”, kuten Glazjev oli vihjannut.
Venäjä alkoi käydä Ukrainassa näännytyssotaa. Se jatkui viime vuoden helmikuulle, jolloin Venäjä aloitti suurhyökkäyksen Ukrainaan.
Tilanteesta Ukrainassa puhuttiin erityisen paljon viime viikolla, kun Venäjän suurhyökkäyksen alkamisesta tuli kuluneeksi vuosi. Se oli hyvä hetki pysähtyä ja muistaa vuoden aikana tapahtuneita hirveyksiä.
”Yhdeksän vuotta sitten naapurista tuli hyökkääjä. Vuosi sitten hyökkääjästä tuli pyöveli, sotarosvo ja terroristi”, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi Venäjästä.
”Putin ei enää puhu sodan tavoitteista.
Lännessä vuosipäivä tiivistyi otsikoissa ja puhekielessä kuitenkin muotoon ”vuosi sotaa”. Se on ymmärrettävää, sillä vuosi sitten Euroopassa alettiin käydä taas pitkästä aikaa täysimittaista maasotaa.
Ukrainan sota on alusta asti ollut termilabyrintti. Tilanne oli selvä, mutta termit eivät. Itä-Ukrainassa jatkunut Venäjän masinoima sota ei siksi aina hahmottunut sodaksi.
On silti ongelmallista, jos yleisesti ajatellaan, että Ukrainassa on ollut sota vasta vuoden. Silloin unohtuvat pitkälti yli 10 000 uhria ja valtava määrä kärsimystä, ja samalla syntyy myös liiallista toiveikkuutta.
Ukrainan sankarillinen puolustustaistelu yllätti Venäjän johdon. Pysäytettyään venäläiset Ukraina on vieläpä vapauttanut monia alueitaan. Niinpä Venäjän tappio näyttää helposti olevan nurkan takana, jos katsoo Ukrainan tämän sotavuoden saavutuksia.
Venäjän johtajan Vladimir Putinin päätös aloittaa raaka suurhyökkäys oli hänen loppunsa alku. Se on heikentänyt Putinia, ja vaikka hänen asemansa näyttää nyt horjumattomalta, järjestelmä ei ole perusteiltaan vakaa. Hänen keikahduksensa voi aikanaan tapahtua hyvinkin nopeasti.
Siihen on varauduttava, mutta niin on siihenkin, ettei sota lopu pian. Putin ei enää puhu sodan tavoitteista, vaan venäläisiä valmistellaan ”päättymättömään sotaan”. Taloutta suunnataan sotamuottiin ja aseisiin, koululaitosta ja kulttuuria propagandaan. Lännessä vannotaan tukea Ukrainalle, ja paljon tehdäänkin, mutta ajattelussa ollaan eri vaiheessa kuin Kremlissä.
Venäjä on jo hävinnyt Ukrainan, joka on nykyisin EU:n hakijamaa. Venäjä häviää sodankin, mutta siihen voi mennä aikaa. Sota ei lopu niin kauan kuin Putin on vallassa.
Siksi on hyvä muistaa myös Glazjevin haastattelu. Ensi syksynä siitä on kulunut kymmenen vuotta. Ja haastattelun julkaisusta ehti kulua vain puolisen vuotta, kun Venäjä jo kävi sotaa Ukrainassa.
Kirjoittaja on HS:n pääkirjoitustoimittaja.