Venäjän aloittaman hyökkäyssodan välittömiin seurauksiin kuului se, että Euroopan maat havaitsivat oman puolustuksensa puutteelliseksi.
Monet Euroopan maat olivat vuosikausia leikanneet puolustusmenojaan ja -investointejaan. Puolustustarvikevarastoja ei ollut, ja panssarivaunut ruostuivat varastoissa käyttökelvottomiksi. Aseiden lisäksi on pula sotilaista.
Tuli kiire ostaa lisää aseita ja ammuksia ja vahvistaa paitsi Ukrainaa myös omia puolustusvoimia. Suomi ja Ruotsi päättivät liittyä Natoon. Saksa nimesi oman havahtumisensa Zeitenwendeksi ja latasi tiskiin sata miljardia euroa aseiden ostamiseksi. Saksassakin ongelmaa on kuitenkin hidas korjata, sillä puolustuksesta puuttuu rakenteita, joita vahvistaa, vaikka olisi rahaa.
Silti, runsas vuosi Venäjän suurhyökkäyksestä, puheet eurooppalaisen aseteollisuuden kiihdyttämisestä ovat yhä puheita. Pian Ukrainalle ei ole enää annettavaa. Eurooppalaisen puolustusteollisuuden nopea kiihdyttäminen ei kuitenkaan onnistu vain laukomalla sloganeita tv-kameroiden edessä.
Poliittinen yksimielisyys puuttuu yhä. Valitettavasti puolustusteollisuuden vauhdittaminen ei muutenkaan käy nopeasti. Vaikka puolustusteollisuus on megalomaanista bisnestä, se on varsin tehotonta ja sirpaleista. Toisin kuin kylmän sodan aikaan, aseteollisuus ei ole enää valtio-omisteista. Aseyhtiöt haluavat ennen suuria investointeja asiakkailtaan eli valtioilta pitkäaikaisia sitoumuksia siitä, että tuotantoa myös ostetaan.
Silti Eurooppa tuskin koskaan yltää sellaiseen asetuotantoon kuin keskusjohtoinen Kiina. Venäjä on siirtänyt jo koko taloutensa sotamuottiin.
Euroopan unionin strateginen kompassi toi unionin historiaan nähden aivan uudenlaista kunnianhimoa siihen, mitä EU-maat tavoittelevat puolustusyhteistyöllään ja miten tavoitteisiin käytännössä päästään. Suomen kaltaiselle pienelle maalle yhteistyö on tärkeää, sillä Suomella ei olisi yksin rahkeita kehittää murroksellista teknologiaa, kuten vaikkapa sotilassatelliittiohjelmia.
Yhteistyö puolustushankinnoissa on kuitenkin nihkeää. Isot asevalmistajamaat, kuten Ranska, Saksa ja Italia, suojelevat omien maidensa aseteollisuuden etuja.
EU-komissio yrittää vauhdittaa ja vahvistaa eurooppalaista puolustusteollisuutta yhteishankintojen avulla. Viro on ehdottanut EU-maille yhteistä neljän miljardin euron sijoitusta, jolla tuotettaisiin Ukrainan armeijalle miljoona tykinammusta.
”Taistelu Ukrainassa on karua kulutussotaa.
EU-maiden johtajien olisi jo aika näyttää, että Euroopassa todella on edellytykset tuotannon lisäämiselle. Nopeutta on tosin paha luvata. Ongelmana on kaksi tuttua pullonkaulaa, pula työvoimasta ja komponenteista. Aseet ovat huipputeknologiaa. Saatavuusongelmien lisäksi kitkaa tuo yhä poliittisen tahdon puute.
Pääministerien ja puolustusministerien puheet EU- ja Nato-kokouksissa tuppaavat unohtumaan niissä pöydissä, joissa karsitaan kunkin maan omaa julkista taloutta kriisiajan todellisuuteen.
Akuutin aseavun rinnalla Ukrainaa on autettava rakentamaan kestävä sotilaallinen ja poliittinen pelote Venäjää vastaan. Se tarkoittaa tulevaisuudessa myös EU- ja Nato-jäsenyyksiä.
Ukrainan vanhanaikaista armeijaa on pakko länsimaistaa samaan aikaan kun Ukraina käy sotaa. Yksi keskeinen osa Ukrainan asevoimien pitkäjänteistä modernisoimista on sotilaiden kouluttaminen. Myös Suomi osallistuu EU:n sotilaalliseen EUMAM Ukraine -avustusoperaatioon.
Sotiminen Ukrainassa on karua kulutussotaa. Jotta sodan lopettamiselle on edellytykset, Ukrainan on oltava niin vahva, ettei Venäjä yritä uudelleen väkivalloin Ukrainaan.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.