Läntinen maailma on varpaillaan Kiinan kanssa. Koronaviruspandemia sulki Kiinan kolmeksi vuodeksi, ja siksi arvaillaan, mitä Kiinassa tuona aikana tapahtui.
Nyt Kiina taas avautuu – ja Kiinan johto avaa suutaan. Kolmannelle viisivuotiselle presidenttikaudelleen nimetty kommunistisen puolueen pääsihteeri eli Kiinan kovin vallankäyttäjä Xi Jinping yllätti kansankongressin kokouksessa viime viikolla kovilla puheillaan Yhdysvalloista.
Xi syytti länsimaita ja Yhdysvaltoja Kiinan eristämisestä sekä Kiinan taloudellisen nousun estämisestä.
Kiinan johto on ärtynyt Yhdysvaltojen pyrkimyksistä rajoittaa teknologian vientiä Kiinaan, koska rajoitukset vaikeuttavat Kiinan teollisuuden ja talouden toimintaa. Kiinan johto tarvitsee talouskasvua ja sen tuomaa vakautta pitääkseen maansa poliittisesti vakaana. Pandemia romahdutti Kiinassa kotimaisen kysynnän, ja talouskasvu oli viime vuonna maalle poikkeuksellisen matalaa, kolme prosenttia. Kiina on valtavien tuloerojen valtio ja myös jakautuneempi kuin miltä länteen usein näyttää. Väki vanhenee, ja eläkkeet on saatava maksettua. Samaan aikaan nuorisotyöttömyys kasvaa.
Kiinan johdon kovat puheet kasvattavat kiinalaisten keskuudessa odotuksia siitä, että Kiina vastaa Yhdysvaltojen asettamiin rajoituksiin kovilla otteilla. Kiinan johdon äänensävyissä korostuu nationalismi ja talouskehityksen yhdistäminen puolustukseen. Kiina varustautuu vauhdikkaasti. Talouskin kasvaa, mutta tavoite on kiinalaisittain maltillinen viisi prosenttia.
Kiina haastaa aiempaa ärhäkämmin Yhdysvaltojen johtamaa ja Kiinan mielestä yksinapaista maailmaa. Kiinan mukaan sen tavoitteena ei ole paluu kylmän sodan aikaiseen kahden blokin vastakkainasetteluun vaan moninapainen maailma, jossa Kiina on keskeinen valtakeskus.
Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteiden moninainen dynamiikka ei ole niin selkeä millaisena se usein kuvataan, muistutti Harvardin yliopiston professori Alastair Iain Johnston puhuessaan viime viikolla Helsingissä Ulkopoliittisen instituutin seminaarissa.
”Nyt virtahepo olohuoneessa on Venäjän sota Ukrainassa.
Johnstonin mukaan Kiinalla ja Yhdysvalloilla on keskenään vaikeuksia usein siksi, että ne ovat monesta asiasta samaa mieltä. Molemmat tukevat nykyistä YK-järjestelmää ja suhtautuvat haluttomasti YK:n turvallisuusneuvoston uudistamiseen. Kumpikin pitää kiinni G20-ryhmän, Maailman kauppajärjestön WTO:n ja Maailmanpankin kaltaisista instituutioista, vaikka maiden väillä on erimielisyyksiä niiden toiminnasta.
Vaikka vastakkainasettelu kovenisi, se ei koskisi kaikkia kansainvälisen järjestelmän lohkoja. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa supervalloilla on yhteisiä intressejä. Kauppasodastakin voi eristää siivuja, joilla toista ei taklata. Laaja irtikytkentä Kiinasta maksaisi valtavasti Yhdysvaltojen ja Euroopan talouksille. Yhtä lailla Kiinan talous on hyvin riippuvainen lännestä.
Silti suhteissa on syvä juopa, joka on syventynyt hyvin nopeasti viime vuosina. Nyt virtahepo olohuoneessa on Venäjän sota Ukrainassa.
Länsi seuraa tarkkaan Kiinan ja Venäjän suhdetta. Siitä saadaan ristiriitaisia signaaleja.
Kiina vastustaa Naton painoarvon ja jäsenmäärän kasvamista ja haluaisi rajoittaa Yhdysvaltojen asemaa. Kiina korostaa alueellisen suvereniteetin periaatetta – mutta Ukrainan suvereniteettia Kiina ei silti ole täysin tukemassa. Kiina saattaa rakentaa tarinaa, jonka mukaan Krim kuuluu Venäjälle aivan samalla tavalla kuin Kiina näkee Taiwanin kuuluvan itselleen.
Kiinan korkein ulkopolitiikan johtaja Wang Yi muistutti Münchenin turvallisuuskonferenssissa länttä tavallistakin voimakkaammin siitä, että Kiinalle Taiwan on osa sen omaa aluetta.
Vaikka Kiinan johtajat ovat aina pitäneet ulkopolitiikassa vakautta erittäin tärkeänä, vaikuttaa siltä, että Kiina on valmis maksamaan Taiwanista kovaa hintaa.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.