Koronaviruspandemia mullisti suomalaisen työelämän ja myös käsityksen työhyvinvoinnista. Varsinkin tietotyöläiset siirtyivät yhtäkkisesti etätöihin. Samaan aikaan huomattava osa töistä vaati pandemiankin keskellä läsnäoloa työpaikalla tai työmaalla.
Pandemia mullisti työhyvinvoinnin, sillä työyhteisöt mullistuivat.
Vaikka etätyöhön siirtyminen synnytti paljon hyvää, se myös haastoi työpaikkojen yhteenkuuluvuuden. Tutkimukset osoittavat, että pandemia-aikana työhyvinvointi jonkin verran heikkeni. Ainakaan vielä työhyvinvointi ei ole toipunut pandemiaa edeltävälle tasolle. Työterveyslaitoksen vastikään julkaiseman Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksen mukaan työhyvinvoinnissa näkyy edelleen lievää heikentymistä.
Tilanne olisi saatava kääntymään monista syistä. Niistä vähäisin ei ole kasvava työvoimapula monilla aloilla, kuten terveydenhoidossa. Paine nostaa tuottavuutta ja oman alan houkuttelevuutta koskee kuitenkin useimpia ammatteja ja työpaikkoja.
Ihmiset pysyvät työssään ja selviävät hankalistakin työoloista ja vaativista tehtävistä, jos vastineeksi saadaan arvostusta, onnistumisen kokemuksia ja yhdessä oppimista. Pelkkä raha ei ratkaise.
Työssä jaksamisesta on myös vaaliteemaksi. Se kuuluu keskusteluissa työuupumisesta, työllisyysasteesta, työterveyspalveluista, nelipäiväisestä työviikosta ja siitä, miten työantaja voi pitää yhteyttä vapaalla olevaan työntekijään.
Työpaikoilla on mietittävä työnantajan omaa vetovoimaa ja esimerkiksi sitä, onko hybridityön malli kunnossa. Vaikka moni pitää etätyötä kuin saavutettuna etuna, se voi heikentää työhyvinvointia. Monilla työpaikoilla on tapahtunut sosiaalista köyhtymistä: kun osa haluaa jatkaa etätöissä, työpaikoille palaaville ei ole tarjolla aiemmassa määrin yhteenkuuluvuutta ja kohtaamisia, jotka ruokkisivat työn imua, iloa ja uuden kehittämistä.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.