Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu joutui maanantaina eroamaan käyttäydyttyään sopimattomasti journalistiikan opiskelijoiden ainejärjestön Vostokin vuosijuhlassa. Tuulensuun on kerrottu esiintyneen vahvasti päihtyneenä ja lähestyneen naisia häiritsevällä tavalla.
Tuulensuun ero tuli vain runsaat kolme kuukautta sen jälkeen, kun Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi jätti paikkansa tartuttuaan autonrattiin lehden kirjallisuuspalkintojuhlan jälkeisenä aamuna. Niemeä epäillään törkeästä rattijuoppoudesta.
Kovin kalliiksi ovat juhlat käyneet.
Kahden päätoimittajan peräkkäiset erot ovat olleet kiusallinen asia Sanomalle, johon niin Helsingin Sanomat kuin Aamulehtikin kuuluvat. Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta ilmoittikin, että Sanoma aikoo tarkastella yhtiön alkoholiin liittyvää ohjeistusta ja toimintamalleja.
Voi olla, että Sanoman uusi toimintaohje on nuorison suosima sober curious, raitis ja utelias.
Kahdesta peräkkäisestä tapauksesta voi saada sen kuvan, että alkoholinkäyttö on karannut toimittajilta käsistä, mutta totuus on kyllä päinvastainen. Oikeasti meno on rauhoittunut todella paljon.
Yhteiskunnan eliitti ryyppäsi sotien jälkeisinä vuosikymmeninä kuin viimeistä päivää. Se tarkoitti poliitikkoja, yritysjohtajia ja siinä sivussa toimittajiakin. Asiat pyörivät alkoholin ympärillä. Valtio tuki päättäjien alkoholisoitumista puoli-ilmaisilla ministeriviinoilla. Toimittajista moni eli boheemielämää, josta ei eläkkeelle selvitty.
Kun itse aloitin nuorena toimittajana 1980-luvulla, toimittajat siirtyivät vielä työstä usein ravintolaan yksille tai useammillekin. Sanoman toimittajien kantapaikka oli ravintola Richard’s Pub eli Kulma. Aatos Erkon kerrottiin joskus suunnitelleen ravintolan hankkimista itselleen niin, että pääoma olisi kiertänyt suljetussa systeemissä omistajan yhdestä taskusta toiseen.
”Ryhtiliike alkoi jo 1980-luvulla.
Ne olivat kuitenkin jo kosteiden vuosien jälkihöyryjä. Ryhtiliike oli alkanut niin yhteiskunnassa kuin toimittajienkin parissa. Tärkeä vedenjakaja oli ollut Ahti Karjalaisen erottaminen Suomen Pankista vuonna 1983. Viinan kanssa lotraaminen ei ollut enää ok.
Nykyään toimittajat ovat koulutettuja, kunnollisia ja boheemista kaukana. Tiedotustilaisuuksissa juodaan kombuchaa, lounailla kuplavettä. Töiden jälkeen ei lähdetä kaljalle vaan hiihtämään tai joogasalille. Kantakapakkaa toimittajilla ei enää edes ole. Krapulan sijasta toimituksissa kärsitään burnoutista.
Päätoimittajien lähdöt herättävät totta kai hämmennystä, mutta väitän, että kysymys oli onnettomista yksittäistapauksista. Uskokaa tai ette.
Journalistien kompurointi on aiheuttanut julkista vahingoniloa niissä, joilla on jotain hampaankolossa kyseisiä päätoimittajia tai lehtiä vastaan. Heitä riittää, sillä tässä työssä saa harvoin pelkästään ystäviä. Niin kuin riittää niitäkin, jotka näkisivät mielellään median aseman heikkenevän.
Päätoimittajien tapaukset on ollut helppo rinnastaa esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin (sd) juhlimisesta tai elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) alkoholinkäytöstä julkisuudessa nostettuihin kohuihin. Miten media voi arvostella muita, jos se ei itse elä niin kuin opettaa? Ei oikein voikaan. Sen ymmärsivät nopeasti myös päätoimittajat itse.
Aiemmin on väitetty, että media lakaisee maton alle omat ja naapurinkin virheet – eihän korppi korpin silmää noki. Jos niin on joskus ollut, niin ei ole enää. Nämä tapaukset näyttävät luoneet uuden normin sille, miten media omista asioistaan puhuu. Päätoimittajien tapauksista on uutisoitu niin kuin yhteiskunnallisen vallankäyttäjän tekemisistä pitääkin. On tiedotettu, on toimittu. Ajat ovat muuttuneet – niin alkoholin kuin avoimuudenkin suhteen. Rima on entistä korkeammalla.
Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö.
Oikaisu 16.3. kello 12.18: Toisin kuin tekstissä aiemmin kerrottiin, Vostok on journalistiikan, ei viestinnän opiskelijoiden järjestö.