”Pushaa sitä buttonia, siellä starttaa geimi.”
”Älä wöri, mulla ei oo homewörkkii.”
Tällaista fingelskaa puhuivat lapseni asuessamme Yhdysvalloissa. Heidät oli heitetty ummikkoina englanninkieliseen ympäristöön. Kotona puhuttiin suomea ja iltasadut luettiin suomeksi, mutta koulun ja kavereiden vaikutus oli vahvempi.
Kun olimme asuneet Yhdysvalloissa pari vuotta, lapset puhuivat toisilleen pelkkää englantia. Kuulin myöhemmin opettajalta, että herkkyysikä uusien kielien oppimisessa on 5–7-vuotiaana: kieli, jota lapsi puhuu silloin, jää usein tunnekieleksi.
Näin kävi meillekin. Perheeni palasi Suomeen vuosia sitten, mutta englanti jäi etenkin kuopuksella päälle. Kotonani on S2-lapsi, joka saa yhä tukiopetusta suomen kielessä. Monien poikien tavoin hän pelaa mieluummin kuin lukee, ja pelit pitävät hänen englanninkielisessä kuplassa.
Samalla olen seurannut hieman surullisena keskustelua S2-opetuksesta. Suuri osa S2-lapsista on maahanmuuttajia, ja korkea S2-lasten osuus koulussa karkottaa osan suomalaisperheistä muille asuinalueille. Tätä perustellaan sillä, että kielitaidoton lapsi tarvitsee enemmän tukea, minkä taas pelätään hidastavan muiden oppimista.
Maahanmuuttajilla on tietenkin aivan toisenlaiset haasteet kuin kaltaisellani paluumuuttajalla. Etuoikeutetulle suomalaiselle on kuitenkin terveellistä tajuta, millaiselta S2-keskustelu kuulostaa silloin, kun se koskee omaa lasta. ”S2-pojat aiheuttavat suurta huolta”, kertoi HS. ”S2-oppilaat jäävät jälkeen”, otsikoi Iltalehti.
En voi olla muistelematta sitä, kuinka hyvin kielitaidottomat lapseni otettiin vastaan kunnallisessa amerikkalaiskoulussa, jossa oli lapsia yli 60 maasta. Ajatus oli, että tietenkin jokainen oppii englantia. Koulu oli amerikkalaisten keskuudessa haluttu, vaikka siellä oli useita S2-luokkia – tai siis E2-luokkia.
Tämä panee miettimään, miksi huono englanti avaa ovet maailmaan, mutta huono suomi sulkee tien Suomeen. Kaipaisiko käsityksemme kielitaidosta päivitystä?
Suomalaiset ihailevat kielitaitoisia ihmisiä, mutta pitävät maahanmuuttajia kielitaidottomina, vaikka nämä puhuvat monia muita kieliä kuin suomea. Kuten kielitieteilijä Janne Saarikivi kirjoitti Kuukausiliitteessä: kansainväliset koulut ovat Suomessa haluttuja, elleivät ne sitten ole väärällä tavalla kansainvälisiä.
Suomessa tie työhaastatteluun saattaa tyssätä huonoon suomeen, vaikka samaan aikaan haluamme maahanmuuttajat töihin. Rakennammeko siis kielen verukkeella uudenlaista luokkarajaa, jonka mukaan suomea taitamattomat kelpaavat vain fyysisiin töihin?
Voi olla aika tunnustaa, että on suuri määrä ammatteja, joissa muut asiat ovat tärkeämpiä kuin kielitaito. Paluuta kulttuuriin, jossa jokaisen koodarin, sairaanhoitajan tai tarjoilijan pitäisi ensin osata sujuvaa suomea, ei enää ole.
Vaihtoehdothan eivät ole hyvä tai huono suomen taito, vaan kyse on aina liukumasta – myös syntyperäisten suomalaisten kohdalla.
Tällä en tarkoita, etteikö Suomeen pysyvästi muuttavien kannattaisi opetella suomea tai ruotsia. Tietysti kannattaa! Pienen kielialueen asukeille kieli on tärkeä osa identiteettiä, ja tieteen tekoa suomeksi on puolustettava. Olen erittäin kiitollinen lapseni S2-opetuksesta.
Ongelma on se, että kielen perusteella tehty jaottelu sulkee ulos satojatuhansia ihmisiä, jotka asuvat jo Suomessa. Siksi kannattaa miettiä, mikä muu kuin kieli voi tehdä meistä suomalaisia.
”Kaipaisiko käsityksemme kielitaidosta päivitystä?
Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksessa jokaisen oikeudeksi määritellään ”elämä, vapaus ja onnen tavoittelu”. Amerikkalaiseksi lasketaan se, joka haluaa tavoitella amerikkalaista onnea. Samalla tavalla ajatellen suomalaisuus on sitä, että haluaa tulla osaksi suomalaista tarinaa.
Mitä se nykyisin tarkoittaa? Koulutusta, työntekoa, tasa-arvoa, asevelvollisuutta? Avantouintia, saunarauhaa, raastepöytää?
Olennaista on se, että haluaa ja saa tulla mukaan, vaikka kielessä olisi vielä oppimista.
Äiti äiti, huusi lapseni innoissaan tullessaan amerikkalaisesta koulusta kotiin. ”Tänään meille näytettiin, kuinka sheirataan shiippii! (keritään lammasta)”
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien päätoimittaja.