Suomessa lasketaan päiviä Nato-jäsenyyteen, joka merkitsee valtavaa muutosta maan asemaan. Silti turvallisuuspolitiikka ei kuulu eduskuntavaalien suuriin teemoihin. Sen sijaan puheenaiheeksi on viime päivinä noussut se, onko pääministeri Sanna Marin (sd) puhunut ohi suunsa Horneteista.
Hornet-kohu muistuttaa älämölöä, joka syntyi helmikuun alussa kahden tutkijan, Mika Aaltolan ja Henri Vanhasen, Turkin-matkasta. Aaltola toi Turkista terveiset, että Turkki haluaa erottaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien käsittelyn. Tutkijoiden syytettiin astuneen poliitikkojen alueelle. Raippoja tuli esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr).
Moni asia on muuttunut, mutta yksi näköjään pysyy: turvallisuuspolitiikassa vallitsee liturgia, jonka ylimpänä vartijana toimii kulloinenkin tasavallan presidentti. Jos joku sanoo jotain liturgiasta poikkeavaa, presidentiltä kysytään, saiko sanoa. Presidentin kulmakarvojen asennosta tulkitaan, kuinka pahasta virheestä oli kysymys.
Tällä hetkellä oikean linjan vartijana toimii Sauli Niinistö, mutta kysymys on enemmän virasta kuin henkilöstä. Niinistöhän teki viime keväänä tasavallan presidentille jotain hyvin poikkeuksellista, kun hän paljasti julkisesti olleensa Venäjän hyökkäyksen jälkeen Suomen suunnasta yhtä epävarma kuin muutkin kansalaiset. Sellaisen tunnustuksen olisi voinut kuvitella avaavan keskustelun salpoja, mutta niin ei käynyt. Suomalaiset haluavat selvästi presidentiltään turvaa eivätkä nöyryyttä tai inhimillisyyttä. Jos ei tiedä, niin esittäköön, että tietää!
Koko sodanjälkeisen ajan suomalaisten päihin on taottu, että turvallisuuspolitiikasta ei kuulu esittää omia ajatuksia tai tulee näpeille. Eikä se ajatustapa kadonnut Neuvostoliiton mukana – kysykää vaikka Jyri Häkämieheltä tai Alexander Stubbilta. Venäjä, Venäjä, Venäjä!
Ennen viime vuoden täyskäännöstä turvallisuuspolitiikan oikeaa linjaa vahtivat poliitikoista tiukimmin sosialidemokraatit, ja sooloilusta syytettyinä olivat yleensä kokoomuksen ”Nato-haukat”. Nyt osat ovat vaihtuneet. ”Marin on jotenkin omalla linjallaan”, kommentoi Ilta-Sanomille eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok), joka vaatii hallitukselta ”selvitystä” Hornet-asiasta.
Vaan mitäpä näitä muistelemaan. Suomella on tapana tehdä historialliset käännöksensä tiukassa muodostelmassa katse suoraan eteenpäin. Niin mentiin yya-ajasta EU-aikaan, niin mennään nyt Nato-aikaankin. Pinssit vain vaihtuvat pikkutakin rintamuksessa. Joukon keskellä marssiessa tuntuu kuin ei olisi mihinkään käännyttykään, vaan linja olisi ollut koko ajan suora ja johdonmukainen. Se on turvallinen tunne.
”Pinssit vain vaihtuvat pikkutakin rintamuksessa.
Täyskäännöstä edeltänyttä aikaa ei muistella siksikään, että päättäjistä melkein jokaiselta löytyy takavuosilta lausuntoja, joiden he toivoisivat unohtuvan. Muistinmenetyksen lisäksi joillakin päättäjillä näyttää olevan kykyä luoda aivan uusiakin muistikuvia – tästä jännittävästä ilmiöstä psykologit ovat meitä viime aikoina valistaneet. Esimerkiksi pääministeri Marin on muistellut kannattaneensa Suomen Nato-jäsenyyttä jo pitkään. Se oli yllättävä tieto, sillä julkisuudessa Marin arveli vielä tammikuussa 2022, ettei Suomi ole hakeutumassa Natoon hänen hallituskaudellaan.
Suomella väitetään käyneen hyvä herraonni, mutta joskus on tärkeämpää, että herroilla käy hyvä onni – sukupuolesta riippumatta. Juuri siksi Napoleon halusi palvelukseensa vain onnekkaita kenraaleja.
Suomen Nato-prosessin onnistumisen takana on taitoa, mutta oli siinä onneakin – kaikki kun olisi voinut mennä ihan toisin. Sodan syttyessä monet muutkin kuin Vladimir Putin uskoivat venäläisten valtaavan Kiovan ja ottavan Ukrainan komentoonsa. Jos niin olisi käynyt, Venäjä olisi päässyt sanelemaan rauhanehtonsa. Silloin olisimme tuskin nyt liittymässä Natoon.
Ukraina pelasti taistelullaan Suomen. Olemme ukrainalaisille paljon velkaa.
Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö.