Perussuomalaisten vaalivoitto tekisi Suomesta toisenlaisen maan

Perussuomalaiset lähtevät vaalipäivään myötätuulessa. Vaalivoitto ei nostaisi puoluetta välttämättä hallitukseen, mutta kuvaa Suomesta se muuttaisi.

Puheenjohtaja Riikka Purra (ps), Sanna Marin (sd) ja Petteri Orpo (kok) MTV3:n vaalistudiossa.

| Päivitetty

Yleisradio julkisti torstaina näiden vaalien viimeisen mielipidemittauksen ennen vaalipäivää. Se kertoi, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat kärjessä melkeinpä rinta rinnan. Pieneen laskuun kääntynyt Sdp on kokoomuksesta 1,1 prosenttiyksikön päässä. Muista puolueista keskusta on nostanut kannatustaan 1,2 prosenttiyksikköä 10,7 prosenttiin.

Näin lähellä vaaleja merkittäviä asioita ovat sekä kannatusluku että kannatuksen suunta. Kokoomus on ollut koko vaalikampanjan ajan mittausten ykkösenä, ja sellaisena puolue lähtee myös vaalipäivään. Kärkipaikka ei ole kuitenkaan kovin kiitollinen, sillä ykkösellä ei ole muuta kuin hävittävää. Se on näkynyt kokoomuksen kampanjassa varovaisuutena. Puheenjohtaja Petteri Orpo ei ole muutenkaan mikään kansanvillitsijä, mutta yrittäessään suojella johtoasemaansa jokaista virhettä välttelemällä hän on alkanut toistella samoja fraaseja.

Sen sijaan Sdp:n Sanna Marin ei ole todellakaan vältellyt riskejä, vaan hän on pannut kaiken yhden kortin varaan hyökätessään liput liehuen kokoomusta ja perussuomalaisia vastaan. Marinin johdolla Sdp on pyrkinyt tekemään vaalitaistelusta hyvän ja pahan välisen taistelun, jossa vain Marinin voitto estää ”sinimustan oikeistohallituksen”.

Valittu taktiikka ja Marinin esiintymistaidot onnistuivat pitkään peittämään Sdp:n vaaleihin valitseman talouslinjan ohuuden, mutta se on käynyt yhä vaikeammaksi, kun valtiovarainministeriö, Suomen Pankki ja muut ovat kehystäneet vaalikeskustelua analyyseillään talouden huolestuttavasta kehityksestä. Loputtomiin ei keskustelua voi kääntää oikeiston leikkauksiin ja verotuksen porsaanreikiin.

Sdp on pyrkinyt imemään itselleen punavihreitä äänestäjiä markkinoimalla puoluetta ainoana vaihtoehtona oikeistohallitukselle. Osaan äänestyspäätöstään miettivistä taktiikka näyttääkin purreen, ja se on raivostuttanut varsinkin vihreitä. Vaalipäivänä taktisen äänestämisen ajatus voi kuitenkin kääntyä demareita vastaan, jos ihmiset laskevat, että ykköspaikka ratkeaakin kokoomuksen ja perussuomalaisten välillä.

Perussuomalaiset lähtee vaalipäivään hyvässä myötätuulessa, joten Suomi saattaa hyvinkin herätä ensi maanantaiaamuun tilanteessa, jossa perussuomalaiset on Suomen suurin eduskuntapuolue. Siihen voi hyvällä tuurilla riittää kokoomusta pienempikin äänipotti. Silloin perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra aloittaisi hallitustunnustelut.

Kokoomus on vaalien jälkeen joka tapauksessa ratkaisijan paikalla.

Se ei välttämättä tarkoita, että Purrasta tulisi Suomen seuraava pääministeri, sillä perussuomalaiset on muiden puolueiden kanssa hyvin erilaisella linjalla monissa keskeisissä asioissa, kuten EU-politiikassa, ilmastopolitiikassa ja maahanmuutossa. Kokoomus ja keskusta voivat vaatia hallitusohjelmaan näistä asioista tiukkoja kirjauksia, sillä ilman kokoomusta ja keskustaa porvarihallitusta tuskin syntyy. Perussuomalaiset saattoi jättää vaaliohjelman tekemättä siksi, ettei sitä päästäisi vertaamaan mahdolliseen tulevaan hallitusohjelmaan.

Kokoomus on vaalien jälkeen joka tapauksessa ratkaisijan paikalla, ja gallupien lupaamalta ykkössijalta pudotessaankin se saattaa päästä pääministeripuolueeksi myös vaatimalla perussuomalaisilta mahdottomia. Silloin kokoomus joutuu kuitenkin miettimään, miltä tällainen toiminta näyttäisi. Hallituksella on edessään raskaita päätöksiä, jotka voisivat vahvistaa perussuomalaisia oppositiossa entisestään

Hallituksen muodostaminen on vielä vaalien jälkeenkin hyvin monen mutkan takana, mutta paljon helpompaa on ennakoida vaalituloksen välittömiä vaikutuksia.

Suomen asioita seurataan nyt maailmalla aiempaa tarkemmin ennen muuta Nato-jäsenyyden, mutta myös pääministeri Marinin henkilökohtaisen medianäkyvyyden vuoksi. Suomessa Marin jakaa vahvasti mielipiteitä. Perussuomalaisista suomalaisilla on omat tulkintansa, joita ohjaa maan poliittiseen perinteeseen kuuluva pragmaattisuus. Riikka Purra on onnistunut laajentamaan puolueensa kannatuspohjaa, joten iso joukko tavallisia ihmisiä kannattaa perussuomalaisia monista eri syistä. Heihin on turha lyödä leimoja.

Se ei kuitenkaan muuta mihinkään sitä, että Euroopassa Suomen perussuomalaiset lasketaan samaan oikeistopopulististen ja äärikansallismielisten puolueiden lokeroon kuin Euroopan parlamentissa perussuomalaisten kanssa samaan puolueryhmään kuuluvat Viron Ekre, Saksan AfD, Italian Lega ja Marine Le Penin RN-puolue Ranskassa. Siihen lokeroon sovitettaisiin perussuomalaisten voittaessa Suomeakin.

Jos perussuomalaiset on maanantaiaamuna maan suurin puolue, Suomi on äkkiä kovin toisenlainen maa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Oikaisu 31.3. kello 8.27: Korjattu RN-puoluetta edustavan Marine Le Penin nimen kirjoitusasu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?