Vaalien suurin poliittisten mannerlaattojen liikahdus koettiin Pohjois-Suomessa. Oulun vaalipiirissä keskusta on ollut sotien jälkeen aina suurin puolue. Nyt ykköspaikka meni ensimmäistä kertaa perussuomalaisille.
Puolueet saivat saman verran paikkoja, mutta perussuomalaiset kiilasi voittajaksi äänimäärässä. Vallanvaihto on historiallinen, ja siinä tiivistyy keskustan tilanteen ydin. Uskollisimpina pidetyt äänestäjät vaihtoivat puoluetta. Suunta oli perussuomalaiset, joka erityisesti näissä vaaleissa ratsasti menestykseen myös perinteisten keskustalaisten teemojen avulla.
Hyvän käsityksen asiasta saa tarkastelemalla Oulun vaalipiiristä läpi menneitä uusia perussuomalaisia kansanedustajia.
Sieviläinen maatalousyrittäjä Antti Kangas on entinen keskustan kunnanvaltuutettu, joka siirtyi perussuomalaisiin. Tiktokissa jakamissaan videoissa hän arvosteli hallituksen toimia ja ”ilmastovouhotusta”. Samalla hän tiesi, että keskustan maakuntaväki toivoo oikeistolaisempaa politiikkaa.
Tiktokissa niin ikään ahkera Mikko Polvinen valittiin kansanedustajaksi Kuhmosta. Hän piti esillä erityisesti suurpetopolitiikkaa ja vaati kannanhoidollista metsästystä käyntiin – perinteisiä keskustalaisia teemoja nämäkin.
Miksi keskusta ja perussuomalaiset eivät lyö hynttyitä yhteen? Sitä on kysytty ja esitetty aika ajoin keskustan leiristä – enemmän tai vähemmän tosissaan.
Intressit ja äänestäjäkunta ovat puolueilla monilta osin samanlaisia. Isoja perustavanlaatuisia erojakin tietysti on.
Pelkän maahanmuuttokritiikin voimin ei Suomen maakuntien poliittinen värikartta kuitenkaan vaihdu niin radikaalisti kuin näissä vaaleissa kävi.
Matti Vanhanen (kesk) totesi Ylen A-studiossa, että ”niiden, jotka ovat voittaneet vaalit ja vieneet meiltä ääniä ja paikkoja, pitää nyt näyttää, että he ovat sanansa mittaisia”.
Lapissa yli 11 000 ääntä saanut perussuomalaisten uusi kansanedustaja Sara Seppänen edusti aiemmin kokoomusta. Sukset menivät puolueen kanssa ristiin, ja hänet erotettiin valtuustoryhmästä Rovaniemellä muutama vuosi sitten. Nyt Seppänen varmisti perussuomalaisten nousun suurimmaksi puolueeksi Lapissa, jossa keskusta ehti Oulun vaalipiirin tapaan hallita kauan.
Keskusta menetti pohjoissuomalaisten luottamuksen. Kun se yrittää rakentaa uutta nousua, työ on alettava perustuksista.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.