Kun rikosilmoituksen jättäjä palaa poliisiasemalta kotiin, sähköpostissa odottaa jo tieto: tutkinta keskeytetty. Näin kuvasi poliisiesihenkilö rikosten esitutkinnan nykytilaa tuoreessa sisäministeriön selvityksessä, jossa listataan poliisin ongelmia ja ratkaisuja niihin.
Toinen esihenkilö kertoi esitutkinnan olevan nykyään sitä, että jo valmiiksi selvät rikokset dokumentoidaan, mutta epäselvät jätetään oman onnensa nojaan.
Tavallinen suomalainen odottaa poliisin tulevan avuksi, jos häntä, hänen läheisiään tai omaisuuttaan uhataan. Todellisuuden tiedetään kuitenkin olevan toisenlainen. Kun kohdalle osuu tyypillinen massarikos, kuten pyörävarkaus, sen tietää jo valmiiksi menevän poliisilaitoksella ö-mappiin.
Suomalaisten asenteissa poliisia kohtaan on selvityksen mukaan kaksi tasoa – juhlapuheet ja todelliset kokemukset. Sitä kuvaa poliisibarometreista välittyvä kuva: Ihmisten luottamus poliisiin on säilynyt korkealla, paitsi jos poliisista on omakohtaista kokemusta.
Rikosvastuun toteutuessa tekijä joutuu vastuuseen teostaan. Perustellusti voi kysyä, missä määrin rikosvastuu Suomessa toteutuu, kun tutkinta- ja käsittelyajat ovat jatkuvasti kasvaneet, omaisuusrikosten selvittämisaste on heikko ja esitutkinnan lopettamispäätökset lisääntyvät.
Eduskunnan oikeusasiamies on pitänyt esitutkintojen tilannetta jo siinä määrin huolestuttavana, että se voi heikentää rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuutta ja luottamusta poliisiin.
Suomessa rahallinen panostus sisäiseen turvallisuuteen kuuluu Euroopan pienimpiin. Yhteiskunnan voimakas sisäinen luottamus on tähän asti jossain määrin mahdollistanut selviämisen varsin pienillä kuluilla.
Poliiseja on nyt 7 500. Jotta päästäisiin lähelle muiden Pohjoismaiden tasoa, lisäyksen tulisi olla yli 3 000 poliisin luokkaa. Ruotsiin, jossa turvallisuustilanne on jo kriisiytynyt, Suomea ei voi vielä verrata, mutta samaa todellisuutta kohti meilläkin edetään. Tämän riskin pitää näkyä myös poliisin määrärahojen tasossa.
Jos Suomen poliisin budjetti olisi Ruotsin tasolla, se olisi 1,6 miljardia euroa eikä nykyiset 0,97 miljardia. Selvityksen ehdotus kuuluukin, että rahoitus nostetaan pohjoismaiselle tasolle vaiheittain kahdeksan vuoden kuluessa. Näin päästäisiin eroon toistuvista lisäbudjeteista, joita viime vuosina on jouduttu sorvaamaan.
Pelkästään poliiseja lisäämällä eivät nykyiset ongelmat ratkea. Selvitys nostaa esiin esimerkiksi yhteistyön tiivistämisen poliisin ja syyttäjän kesken. Tällä hetkellä ei ole tavatonta, että vuosiakin kestänyt poliisin esitutkinta päättyy riittävän näytön puuttuessa syyttämättäjättämispäätökseen.
”Vain poliiseja lisäämällä ongelmat eivät ratkea.
Tutkinnan tason nostamiseksi selvitys perää lisää tutkijoita, laadukkaampaa koulutusta sekä palkkauksen ja samalla työn arvostuksen nostamista.
Poliisin työmäärä lisääntyy, kun rikollisuus kansainvälistyy, koventuu ja siirtyy verkkoon. Asioita ja ilmiöitä myös kriminalisoidaan yhä enemmän.
Selvitys huomauttaa, että poliisin työ on tehokkainta kohdistuessaan nuoriin ja lapsiin. Tästä huolimatta koulupoliiseja on enää Oulussa.
Lisäraha ei yksin tuo parempaa turvallisuutta. Se nähtiin poliisin viimeisimmässä tehostamisohjelmassa vuonna 2014, jolloin lakkautettiin liikkuva poliisi. Vaikka liikenteen valvonta väheni, liikenneturvallisuus on Suomessa jopa parantunut.
Samassa saneerauksessa poliisilaitosten määrä vähennettiin 24:stä yhteentoista. Isommat laitokset ovat toimineet itsenäisesti, mutta eivät aina yhdenmukaisesti.
Siitä ovat todistaneet korona-ajan jälkeiset passijonot, jotka osalla laitoksista venyivät kohtuuttomuuksiin. Työmäärää poliisilaitosten kesken ei tasata, vaikka sähköinen asiointi antaa siihen mahdollisuuksia.
Selvitys ehdottaakin nykyisten organisaatioiden kasaamista yhteiseksi poliisivirastoksi. Se voisi vahvistaa resurssien tasapuolista jakamista.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.