Entisen valokuvamallin Saimi Hoyerin vuodesta 2016 pyörittämä hotelli Punkaharju ajautui tällä viikolla vapaaehtoiseen konkurssiin. Hotelliyhtiöllä on maksamattomia velkoja ainakin yli miljoonan euron edestä. Hotelli Punkaharju on saanut omistajansa vuoksi roppakaupalla julkisuutta niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin mediassa, mutta se on tehnyt tappiota perustamisestaan lähtien.
Konkurssi sattui kovin huonoon aikaan luottokorttiyhtiö American Expressille, joka oli valinnut Hoyerin platinakorttinsa pohjoismaiseen mainoskampanjaan. Tunnettu ja menestynyt yrittäjä tuntui kai oikealta henkilöltä mainostamaan luottokorttia, joka tarjoaa sisäänpääsyn lentokenttien lounge-tiloihin ja ohituskaistan lentokenttien jonotuksista.
Samaan aikaan, kun mediassa kerrottiin Hoyerin hotellin maksamattomista veloista, Hoyer esiintyi mainosvideoilla lukemassa talouslehteä. ”Enemmän kuin kortti, se on elämäntapa”, luottokorttiyhtiö julisti Hoyerin kasvoilla.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.