Venäjä sulkee nyt ikkuna­luukkujaan

Venäjän vangitseman yhdysvaltalaistoimittajan Evan Gershkovichin tueksi lähetetty entisten kirjeenvaihtajien avoin kirje muistuttaa, että jopa synkkinä neuvostoaikoina Moskova sieti läntisiä kirjeenvaihtajia paremmin kuin nyt.

Venäjän vangitsema yhdysvaltalaistoimittaja Evan Gershkovich kuvattiin viime viikon tiistaina moskovalaisessa tuomioistuimessa.

Yli 300 entistä Moskovan-kirjeenvaihtajaa vetosi maanantaina avoimella kirjeellä Venäjän ulkoministeriin Sergei Lavroviin, jotta Venäjä vapauttaisi välittömästi vangitun yhdysvaltalaisen toimittajan Evan Gershkovichin. Venäjä väittää hänen syyllistyneen vakoiluun, mutta on käytännössä ottanut hänet panttivangiksi.

Allekirjoittajilla ei ole harhaluuloja Lavrovin asemasta, joten kyse on protestista, tuen osoittamisesta ja Gershkovichin asian pitämisestä esillä. Mukana on tunnettuja toimittajia, kuten The New Yorkerin päätoimittaja David Remnick ja The New York Timesin entinen päätoimittaja Bill Keller.

Nimilista on kuitenkin myös muistutus väistyvästä ajasta. Venäjän johto viestittää, että Moskova voi olla läntisille kirjeenvaihtajille vaarallinen paikka ja työntää heitä pois. Venäjältä on jo poistunut viestimiä, joilla oli Moskovassa kirjeenvaihtajia Josif Stalinin valtakaudella.

Neuvostoaikana kirjeenvaihtajien liikkumatila oli hyvin rajattu. Uudessa totalitarismissaan Venäjä ei kestä edes sitä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?