Trumpin varjo on Bidenin paras tuki

Presidentti Joe Biden ilmoitti hakevansa toista kautta Valkoisessa talossa. Hän lupaa suojella Yhdysvaltoja Donald Trumpia tukevilta kiihkoilijoilta.

Kampanjavideolla Joe Biden ilmoitti hakevansa toista kautta Yhdysvaltojen presidenttinä.

Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden ilmoitti tiistaina hakevansa toista nelivuotiskautta vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Videoviestissään Biden korosti puolustaneensa demokratiaa entistä presidenttiä Donald Trumpia kannattavia kiihkoilijoita vastaan – ja nyt hän haluaa saattaa työn päätökseen.

Trumpin varjo onkin 80-vuotiaan presidentin toisen kauden vaalikampanjan tärkein tukihahmo. Suurin osa amerikkalaisista toivoisi Bidenin jäävän syrjään, eikä hänen jatkokautensa herätä innostusta edes demokraattipuolueen tukijoissa. Pelko Trumpin paluusta on kuitenkin niin suuri, että vakaa vanha Biden tuntuu monesta turvallisimmalta vaihtoehdolta. Trump on vain neljä vuotta Bidenia nuorempi, mutta ikäongelma korostuu, jos vastaan tulee Floridan kuvernööri Ron DeSantis tai joku muu nuorempi ehdokas.

Biden arveli aikaisemmin olevansa sillanrakentaja demokraattipuolueen tulevaisuuteen, mutta tulevaisuuden lipunkantajia ei ole ilmaantunut. Viime syksyn kongressivaalien hyvä tulos osoitti, että Bidenilla on yhä kyky johtaa demokraatit vaalivoittoihin. Jos Biden olisi siirtynyt sivuun, hänellä ei olisi ollut selkeää seuraajaa. Varapresidentti Kamala Harris ei herätä amerikkalaisissa suurta luottamusta.

Istuva presidentti lähtee vaaleihin aina ennakkosuosikkina. Toisen kautensa loppuessa Biden olisi jo 86-vuotias. Ennen Bidenia Yhdysvaltojen vanhin presidentti oli 77-vuotiaana kautensa päättänyt Ronald Reagan. Demokraattipuolueessa onkin yritetty selitellä, että rasismin ohella demokraatit vastustavat tiukasti myös ikärasismia.

Ikä ei ole kuitenkaan pelkkä numero, sillä Bidenin ikäisellä amerikkalaisella on yli viiden prosentin riski kuolla vuoden sisällä. Se joudutaan ottamaan huomioon niin sisäpoliittisissa laskelmissa kuin kansainvälisessä politiikassakin.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?