Kokoomuksen puheenjohtajasta Petteri Orposta on tulossa pääministeri Suomen historian 77. hallitukseen, jos hän onnistuu yrityksessään koota hallitus Säätytalolla tiistaina alkavissa neljän puolueen neuvotteluissa.
Kokoomuslainen on aiemmin ollut pääministerinä kymmenen kertaa. Lauri Ingman pääsi kokeilemaan tehtävää kahdesti.
Kokoomus on tuottanut Suomen historiaan näkyviä presidenttejä, mutta ei kovin suuria pääministereitä. Ennen sotia ja sotien aikana hallitukset olivat usein heikkoja ja lyhytikäisiä, joten pääministerit nousivat harvoin kovin merkittävään asemaan.
Presidentti Urho Kekkosen kaudella kokoomus joutui pitkäksi ajaksi hallituspaitsioon ulkopoliittisten syiden takia. Pääministerin paikka puolueelle aukeni sotien jälkeen ensimmäisen kerran vasta vuonna 1987, sekin poikkeuksellisella tavalla, kun presidentti Mauno Koivisto pani käsiohjauksella hallituksen johtoon oman suosikkinsa Harri Holkerin.
Holkerin pääministerikausi (1987–1991) päättyi 1990-luvun lamaan. Paljon parempaa muistijälkeä ei jättänyt finanssikriisin seurausten hoidossa epäonnistunut Jyrki Kataisen johdolla aloittanut sixpack-hallitus (2011–2015). Vaalikauden viimeisen vuoden ajaksi vetovastuun Kataiselta otti Alexander Stubb, joka onnistui lyhyessä ajassa tuhoamaan suuren kansansuosionsa.
Kokoomuslaiset pääministerit ovat olleet pettymyksiä, eivätkä vähiten kokoomuslaisille itselleen. He olisivat toivoneet hallituksilta kokoomuslaisempaa politiikkaa eli yrittämistä suosivia, työntekoon kannustavia ja vaurastumisenkin hyväksyviä poliittisia päätöksiä. Se ei ole onnistunut – osin poliittisten olosuhteiden, osin henkilöiden takia.
Orpolla on edeltäjiinsä verrattuna joitain tärkeitä etuja. Orpo on 53-vuotiaana paljon ehtinyt poliitikko, jolla on kokemusta jo kolmesta ministeriöstä, myös tärkeästä valtiovarainministeriöstä. Hän saa tuekseen pystyvän ja kokeneen ministerijoukon, johon kuulunevat ainakin Kai Mykkänen, Antti Häkkänen, Elina Valtonen ja Anna-Kaisa Ikonen. Lisäksi hallituksen pitäisi olla poliittisesti yhtenäisempi kuin aiemmat kokoomusvetoiset hallitukset, jos isoihin riita-asioihin vain löydetään hallitusneuvotteluissa kestävät ratkaisut.
Henkilönä Orpo ei ole samalla tavalla karismaattinen kuin Katainen tai Stubb. Se sai takavuosina monet haikailemaan puolueelle valovoimaisempaa vetäjää. Ennen kevään 2021 kuntavaaleja puolueessa puhuttiin avoimesti, että tappion tullessa puheenjohtajaksi nousisi joko Häkkänen tai Valtonen.
Orpo onnistui kuitenkin nostamaan kokoomuksen voittoon. Ratkaiseva syy siihen saattoi olla kuntavaalien lykkääminen koronavirusepidemian kiihtymisen vuoksi. Menestynyt johtaja tarvitsee joskus myös onnea. Stressi vaati kuitenkin veronsa sydäninfarktina.
Vaalikampanjan heikkona lenkkinä puheenjohtajaa pidettiin vielä eduskuntavaalienkin alla. Jälleen Orpo onnistui kuitenkin kokoamaan voimansa, kestämään valtavat paineet ja johtamaan puolueensa ykköspaikalle. Epäinnostavaksi johtajaksi Orpolla on ollut varsin hyvä kyky voittaa vaaleja. Tällä hetkellä Orpolla on omasta puolueestaan niin vahva ote kuin vain ministerivalintojaan suunnittelevalla puheenjohtajalla voi olla.
Samalla arkisella otteella Petteri Orpo on lähtenyt kokoamaan maalle hallitusta. Prosessi etenee ilman yllätyksiä ja vie sen ajan, minkä se vie. Orpo ei tule ikinä saamaan sellaista julkisuutta tai kansainvälistä huomiota kuin pääministeri Sanna Marin (sd). Suoranaiseksi klassikoksi on jo noussut Orpon puhe kokoomuksen voitonjuhlissa: ”Tuli. Iso. Voitto!”
Orpo ei ole karismaattinen kampanjoija eikä suuri puheiden pitäjä, mutta jotain muuta hänessä täytyy olla, koska hän on kestänyt ja menestynyt politiikassa. Se jokin, niin sanovat Orpoa tuntevat, on kyky viedä asioita eteenpäin. Arkisesti, mutta järjestelmällisesti. Johtamiseksikin sitä kutsutaan. Nyt nähdään, mihin se riittää.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.