Helsingin liikenne kiristää hermoja

Helsingin liikenne on ikuisuusongelma, jota turha vastakkainasettelu pahentaa.

Mannerheimintien suurremontti kuristaa kaupungin pääväylää.

Kevääseen kuuluu keskustelu Helsingin liikenteestä. Tänä vuonna siihen tarjoaa aineksia Mannerheimintien remontti. Myös Sörnäisten rantareitillä tehdään suuria tietöitä. Ja Hämeentiehän on suljettu autoilijoilta jo aiemmin. Kun Esplanaditkin kavennetaan yksikaistaisiksi, autoilijat voivat ihmetellä, onko tarkoitus tukkia keskusta autoliikenteeltä.

Autoilijat eivät kuitenkaan ole ainoat valittajat. Pyöräilijät ihmettelivät ensin pyöräteiden lumikasoja, sitten hiekoitussoraa. Vaikka osa pyöräilijöistä on valmis uhmaamaan olosuhteita, useimpien pyöräilykausi Helsingissä kestää vain puolisen vuotta. Vaikka kuinka haluttaisiin, pyöräilystä tuskin koskaan tulee Helsingissä yhtä suosittua liikkumistapaa kuin eteläisemmissä metropoleissa.

Oma ongelmansa ovat sähköpotkulaudat, joilla ajetaan oma ja muiden terveys vaarantaen. Lautojen ja katupölyn ansiosta jalankulkijatkin pääsevät osallistumaan yhteiseen mielipahaan.

Keskustelua lietsoo epäilys siitä, että ainakin osa ongelmista on tietoisesti aiheutettuja. Liikkumisesta puhutaan usein nollasummapelinä: ajatellaan, että eri liikennemuodot kilpailevat niukasta kaupunkitilasta, jota erityisesti autot vievät liikaa. Helsingin kaupunkistrategiassa eri liikkumistarpeet onkin pantu tärkeysjärjestykseen: kävely, pyöräily, joukkoliikenne, kauppojen kuljetukset, henkilöautot.

Kysymys on liikkumistavoista, ei ihmisistä, mutta kiistellessään ihmiset identifioituivat helposti esimerkiksi autoilijoiksi tai pyöräilijöiksi, ja katsovat asioita vain siitä näkökulmasta. Tosiasiassa melkein kaikki ihmiset ovat sekakäyttäjiä, jotka vaihtelevat liikkumisvälinettä tarpeen mukaan. Henkilöautosta luopuminenkaan ei ole niin helppoa kuin kaupunkisuunnittelijat toivoisivat, koska autoa tarvitaan esimerkiksi harrastuksiin tai mökkimatkoille. Siksi vastakkainasettelun sijasta liikkumiseen kannattaisi etsiä kaikille toimivia ratkaisuja.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?