Syöpäpotilailla on Uudellamaalla hätä. He kertoivat HS:n haastattelussa, että Hus lykkää nykyisin myös kiireellisiksi luokiteltuja hoitoja. Parhaimmillaan vitkuttelu tarkoittaa turhaa stressiä kuolemansairaalle. Pahimmillaan syöpä ehtii levitä.
Hus vakuuttaa, että katastrofia ei ole. Syöpäkeskus kärsii työvoimapulasta vähemmän kuin monet muut yksiköt. Silti seisomme taas uudella rajalla.
Koko ajan kutistuu se ryhmä ihmisiä, joiden terveydestä hyvinvointivaltiomme lupaa huolehtia. Enää ei voi luottaa, että vaikka pikkuvaivoissa joutuisi odottamaan, elintärkeä ja välttämätön hoidetaan. Yllätys tämä ei ole kenellekään. Vaativimman hoidon romahdus on oire järjestelmän sairaudesta.
Yli puoli vuotta erikoissairaanhoitoa odottaneita suomalaisia oli joulukuussa 20 000. Jono on lähes kaksikertaistunut vuodessa. Sote-uudistuksen vaikutuksia tähän on vielä liian aikaista arvioida, mutta ainakaan Uudellamaalla tilanne ei näytä hyvältä keväälläkään. Suuret syyt jonojen takana ovat samoja kaikkialla. Pandemia, väestön vanheneminen, työvoimapula. Alaa vaihtavat uupuneet ammattilaiset, jotka lähtevät, kun omaa työtä on mahdoton tehdä eettisesti kestävästi.
Peruspalveluista ja ennalta ehkäisevistä palveluista on leikattu 1990-luvulta lähtien. Yksittäiselle ihmiselle se voi tarkoittaa, että sairaus ehtii pahentua. Suomelle se tarkoittaa, että kalleimman erikoissairaanhoidon osuus sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksesta kasvaa. Ja kas, uudet säästöt uhkaavat, kun kokonaispotti kasvaa niin valtavaksi.
Tilanne ei silti ole sama kaikkialla. Loppuvuodesta esimerkiksi yli puoli vuotta jonossa roikotettuja potilaita oli Pohjois-Karjalassa yli neljännes, Etelä-Karjalassa noin prosentti erikoissairaanhoitoa odottavista. Surkeuden keskelläkin voi siis tehdä jotain oikein. Ensimmäinen askel olisi myöntää, kuinka vakava tilanne on.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
