Jos ihminen haluaa pienentää omaa ilmastovaikutustaan, omaa hiilijalanjälkeään, ei se ainakaan tiedonpuutteesta jää kiinni.
Tarjolla on monta erilaista vinkkilistaa ja yksinkertaista ja nopeaa laskuria, esimerkiksi Sitran elämäntapatesti.
Mutta jos haluaa pienentää luontojalanjälkeään, oman kulutuksensa aiheuttamia luontohaittoja, iskee hämmennys. Aiheuttaako eniten luontokatoa turhan väljä asunto, valitsemani lämmitysmuoto vai sittenkin se, mitä lautaselleni haalin?
Esimerkiksi nauta on tunnettu raskaasta ilmastosorkanjäljestään, mutta mitkä mahtavat olla sen luontokatovaikutukset? Sentään osa naudoista laiduntaa ja voi siten ainakin periaatteessa pitää yllä perinnemaisemia ja luonnon monimuotoisuutta.
Vähissä ovat vinkkilistat. Ihmiselle, joka on halukas hidastamaan luontokatoa omilla teoillaan, on tarjolla lähinnä pörriäisniityn perustamista.
Siksi keskiviikkona julkaistu väliraportti yritysten luontojalanjäljen laskemisesta on kiinnostava. Erityisesti siksi, että Jyväskylän yliopiston tutkijat tekivät menetelmällään ensimmäisen laskuharjoituksen sopivan havainnolliselle yritykselle: S-ryhmälle.
Lue lisää: Pelkän hiilijalanjäljen tuijottaminen jää historiaan, nyt lasketaan luontohaittoja
S-ryhmä ei myy toisille yrityksille kartonkikoneita tai ontelolaattakannakkeita, vaan suoraan kuluttajille ruokaa, ravintola-annoksia, luomiväriä, farkkuja, tuttipulloja, deodorantteja, hotelliöitä, bensiiniä ja dieseliä. S-ryhmän luontojalanjäljestä valtaosa (76 prosenttia) syntyy sen myymästä ruuasta ja juomista. Siksi ihminen voi S-ryhmälle tehdyistä laskelmista päätellä jotain myös omasta kulutuksestaan.
Elintarvikkeiden luontojalanjälkeä on väliraportissa eritelty vielä hieman tarkemmin: suurin luontojalanjälki aiheutuu lihatuotteista, oluista ja muista juomista sekä maitotuotteista.
Tämä vaikutus syntyy kahdesta tekijästä: siitä, kuinka paljon (euroissa) suomalaiset näitä tuotteita ostavat ja mikä on näiden tuoteryhmien luontohaittakerroin. Kertoimet näet alla:
Isoimmalla haittakertoimella erottuu naudanliha. Jos kerroin olisi eurojen sijaan ilmoitettu lihakiloa kohden, se olisi vieläkin isompi. Halvan riisin kerroin taas kutistuisi kiloa kohden ilmoitettuna.
Jos kerrointa tutkii tarkemmin, huomaa, että naudanlihan haittakertoimesta noin neljäsosa tulee sen ilmastovaikutuksesta. Naudan tunnetusti isot ilmastopäästöt eivät siis yksin selitä isoa luontohaittakerrointa. Sen selittää iso maankäyttö. Naudan tarvitseman rehun tuottaminen vaatii paljon isompia pinta-aloja kuin sian- tai siipikarjan kasvattaminen.
Seuraavia lukuja ei löydy Jyväskylän yliopiston raportista vaan Joseph Pooren ja Thomas Nemecekin tutkimuksesta: Jos haluaa tuottaa kilon naudanlihaa, maata tarvitsee yli 300 neliötä (lihakarjan tapauksessa). Suomessa liha on usein peräisin maitokarjasta, ja silloin neliöitä tarvitaan joitakin kymmeniä.
Kilo possua vaatii maata 17 neliötä ja kilo siipikarjan lihaa 12 neliötä. Herneet, viljat, perunat ja sen sellaiset tarvitsevat vain muutaman neliön maata, jotta satoa syntyy kilon verran.
Tilasto on kansainvälinen eli Suomen luvut todennäköisesti poikkeavat tästä.
Joka tapauksessa vaadittava maa-ala selittää paljon sitä, miksi lihatuotteet aiheuttavat enemmän luontokatoa kuin kasvikunnan tuotteet. Tilaa luonnolta täytyy yksinkertaisesti nipistää enemmän, jotta ihmisille saadaan ruokaa lautaselle.
”Lihatuotteet aiheuttavat enemmän luontokatoa kuin kasvikunnan tuotteet.
Jyväskylän yliopistossa laaditun laskentamenetelmän vahvuus on siinä käytetty mittari: osuus maailman eliölajeista, jotka ovat todennäköisesti vaarassa kuolla sukupuuttoon yrityksen toiminnan seurauksena. Tällä tavoin mitattuna luontovaikutukset maapallon eri alueilla tulevat vertailukelpoisiksi keskenään.
Mittarin globaalius on samalla laskentamenetelmän heikkous. Luonto populaatioineen on aina paikallista. Suomalaista luontoa on vain Suomessa, ja jos sitä menetetään, on se valtava takaisku suomalaisille, vaikkei juuri väräyttäisikään globaalia luontokatoa suuntaan tai toiseen.
Yksittäisillä tuotteilla voi myös olla isoja paikallisia vaikutuksia. Esimerkiksi jättiravut ja muut trooppiset ravut ovat pääsyy mangrovemetsien katoamiseen, sillä rapuviljelmien tilalta raivataan mangrovet pois.
Jyväskylän yliopiston menetelmä on vielä kehitysvaiheessa. Esimerkiksi merien luontokadon ajureista mukaan on saatu vasta typpipäästöt, ei esimerkiksi ilmastonmuutosta. Parin seuraavan vuoden aikana menetelmää on tarkoitus kehittää ja esimerkiksi tarkentaa eri elintarvikkeiden välisiä erotteluja. Menetelmä tulee lopulta avoimesti kaikkien yritysten käyttöön.
Ja Sitra: se aikoo tehdä elämäntapatestinsä tapaisen luontojalanjälkilaskurin kaikille meille, jotka haluamme miettiä kulutusvalintojamme luontokadon kannalta.
Kirjoittaja on HS:n ympäristötuottaja.