Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston toimivallanjako on suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa ollut aihe, josta ei koskaan ole oikea aika keskustella. Nyt kuitenkin on.
Suomen Nato-jäsenyys muuttaa tapaa tehdä ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisiä päätöksiä. Samoin muuttuu Suomen itseymmärrys ja identiteetti kansainvälisen politiikan kentällä. Naton jäsenenä Suomi istuu nyt kaikissa läntisissä pöydissä keskellä poliittista prosessia, jossa tavoite joka pöydässä on sama: se, että Venäjän naapurissa on vakaata ja turvallista.
Euroopan unionissa Suomen lautasen ääressä istuu pääministeri, ja hallitusvetoiseen EU-politiikan linjaukseen on vakiintuneet toimintatapansa. Naton huippukokouksessa pöytään istuu presidentti.
Nato-jäsenyys muuttaa kansallista työnjakoa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Presidentti saa Naton huippukokouksista uuden foorumin toimia.
Nato-jäsenyys on painamassa ulko- ja turvallisuuspolitiikan vallan tasapainon presidentin eduksi pääministerin ja valtioneuvoston kanslian kustannuksella. Siksi muutos pakottaa tarkastelemaan ulkopolitiikan yhteisjohtajuutta ja toimivallanjakoa. Nato-jäsenyyden seurauksena pääministerin rooli ja parlamentarismi ulkopoliittisessa päätöksenteossa eivät saa supistua.
”Naton huippukokouksessa pöytään istuu presidentti.
Kysymys on instituutioista, ei henkilöistä. Nykyisen presidentin ja nykyisen pääministerin yhteistyö on sujunut hyvin erityisesti kaikkein tärkeimmässä asiassa: Suomen Nato-prosessin edistämisessä. Presidentti Sauli Niinistön nauttima arvostus oli ratkaisevilla hetkillä tärkeässä roolissa niin kotimaassa kuin maailmallakin. Eduskunta ja puolueet pidettiin hyvin kiinni prosessissa.
Pinnan alla on kuitenkin väreillyt. Keskustelu Nato-Suomen ulkopolitiikan yhteisjohtajuudesta purskahti pintaan, kun vaalien alla väiteltiin, ylittikö pääministeri Sanna Marin (sd) toimivaltansa pohtiessaan Kiovassa Hornet-hävittäjien antamista Ukrainalle. Toimivalta ei ylittynyt.
Valtakeskustelusta oli kyse myös silloin, kun presidentinkanslia, ulkoministeriö ja puolustusministeriö tyrmäsivät Marinin esikunnan esityksen valtioneuvoston kanslian omasta ulko- ja turvallisuuspolitiikan neuvonantajasta. Vaikka se esitys peruttiin, olisi erikoista, jollei Petteri Orpo (kok) pääministerinä vahvistaisi valtioneuvoston kanslian roolia Nato-päätöksissä.
Perustuslaki velvoittaa presidentin ja pääministerin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päätöksentekoon. Se tehdään ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli tp-utvassa.
Tp-utva on eräänlainen musta laatikko, jonka päätöksentekoon ei ole näkyvyyttä. Päätöksiä tehdään yhdessä, mutta niistä ei tarvitse olla samaa mieltä. Tp-utvan kansallisella turvallisuudella verhoiltu salamyhkäisyys lisää kysymyksiä myös siitä, miten eduskunta saa tietoa Nato-päätöksenteosta.
Nato-päätösten valmisteluun mallia voi hakea EU-päätöksenteosta. Sekä EU- että Nato-kysymykset ovat vahvasti poikkihallinnollisia. Vastuu Nato-politiikan koordinoinnista on luontevimmin valtioneuvoston kansliassa, kun päätöksiä valmistellaan useissa eri ministeriöissä.
Suomalainen pohdinta demokratiasta ja parlamentarismista on kovin irrallaan kansainvälisestä keskustelusta. Demokratiaa koettelevat monet haasteet. Siksikin on tärkeää pohtia suomalaisen yhteisjohtamisen mallia – ja sitäkin, miten malli toimisi, jos pääministeri ja presidentti olisivat hyvin eri linjoilla ulkopolitiikan linjasta.
Jäsenyys Natossa muuttaa ulkopolitiikan yhteisjohtajuutta ja ulkopolitiikan parlamentaarista valvontaa. Kun Suomi saa uuden hallituksen ja presidentinvaalit lähestyvät, on sopiva aika arvioida näitä asioita ilman arvovaltakiistoja. Tulevan hallituksen olisi käynnistettävä selvitys perustuslain uudistamistarpeesta.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.