Trump ei saanut tehdä, mitä halusi

Valamiehistö tuomitsi entisen presidentin Donald Trumpin maksamaan miljoonien korvaukset seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Trump on republikaanien suosikkiehdokas seuraavaksi presidentiksi.

Toimittaja Jean Carroll oli helpottunut tuomioistuimen tuomittua Donald Trumpin miljoonakorvauksiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump on vakuuttanut, että rikkaille ja kuuluisille on eri säännöt kuin tavallisille kuolevaisille – ja pitkään hän näytti olevan oikeassa. Syksyllä 2016 julkisuuteen tuli ääninauha, jossa Trump kerskui voivansa puristella tuntemattomien naisten sukupuolielimiä, koska tähti saa tehdä, mitä haluaa. Kaksi kuukautta myöhemmin Trump valittiin presidentiksi.

Tätä ääninauhaa kuunneltiin tuomioistuimessa, jossa käsiteltiin entisen toimittajan Jean Carrollin Trumpia vastaan nostamaa oikeusjuttua. Carrollin mukaan Trump oli raiskannut hänet newyorkilaisen tavaratalon sovituskopissa 1990-luvun puolivälissä. Valamiehistö tuomitsi Trumpin seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden miljoonan dollarin korvauksiin. Se voi johtaa uusiin oikeusjuttuihin, sillä jo parikymmentä naista on syyttänyt Trumpia erilaisista seksuaalirikoksista. Lisäksi Trumpia uhkaa paljon muita syytteitä. Ehkä rikkaat ja kuuluisat eivät sentään saa tehdä ihan mitä vain.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?