Euroviisuja odotetaan tänä vuonna Suomessa poikkeuksellisella innolla, sillä kappaleella Cha cha cha Suomea edustavasta Käärijästä eli 29-vuotiaasta Jere Pöyhösestä on tullut yksi kilpailun voittajasuosikeista. Ennakkoveikkailuissa kisasta odotetaan Suomi–Ruotsi-maaottelua, sillä vedonlyöntilistojen ykkösenä on Euroviisut jo kerran voittanut ruotsalainen Loreen.
Asetelma on herättänyt suuria tunteita varsinkin Ruotsissa, jossa on totuttu siihen, että Suomi on kova vastustaja jääkiekossa, mutta ei musiikkikilpailuissa. Ruotsi on popmusiikin suurvalta, Loreen maan kulttuuriteollisuuden täydellinen vientituote. Tällä alalla Suomi ei ole aikaisemmin ollut edes haastaja, mutta nyt se alkaa sitä olla.
Ruotsalaisarvioijilla on ollut suomalaisesityksessä sulattelemista. On selvää, ettei Käärijä ole hyvä sillä tavalla kuin ruotsalaiset ovat tottuneet laatua ajattelemaan, mutta jotain kiehtovaa esityksessä on – sen ovat joutuneet ruotsalaisetkin tunnustamaan. Käärijän lavatykitystä on verrattu esimerkiksi houruiseen huumematkaan.
Ehkä vinkkiä voisi ottaa kreikkalaisesta ajattelusta, jossa ihmisessä katsottiin olevan järkevä ja kurinalainen apolloninen, mutta myös villi dionyysinen puolensa. Loreen on kirkasta päivää, Käärijä yön energiaa.
Suomalaisille naapurien kulttuurieroissa ei ole suurta uutta, sillä olemme oppineet peilaamaan itseämme Ruotsista – usein naapuria ihaillen. Sen sijaan ruotsalaiset eivät ole tottuneet katsomaan samalla tavalla Suomeen, eivätkä ainakaan siinä hengessä, että Suomesta voisi jotain oppia. Nyt tällainen uteliaisuus on länsinaapurissa selvästi herännyt.
”Kaikissa meissä on vähän Käärijää.
Suomalaisittain Käärijässä on riemastuttavia puolia. Suomalaisten nöyryytykset Euroviisuissa ja laajemminkin kansainvälisissä ympyröissä ovat usein liittyneet yrityksiin täyttää jotkin näkymättömät normit, joiden kautta suomalaiset ovat kuvitelleet muiden meitä mittaavan.
Kuinka hyvällä aksentilla suomalainen äänsikään englantia? Oliko pukeutuminen kohdallaan? Miksi muut ovat aina niin paljon tyylikkäämpiä ja itsevarmempia?
Vasta vähitellen suomalaiset ovat ymmärtäneet, että samoja juttuja muutkin stressaavat. Suomalaiset puhuvat englantia mainiosti. Äät ovat hienoja kirjaimia. Itseluottamus ei ole normien täyttämistä vaan rohkeutta vetää omalla tyylillään.
Ja juuri niin Käärijä tekee, täysillä. Hän on pikkuinen peikko, jolla on pottakampaus, pömppävatsa, kömpelöt tanssiliikkeet ja epävireinen ääni. Laulaja on jopa jakanut meille tiedon haavaisesta paksusuolentulehduksestaan. Sekin muistuttaa, mistä tämä tarina kertoo: häpeän voittamisesta.
Cha cha cha on menevä bilepiisi, mutta pelkkä musiikki ei sen suosiota selitä. Kyse on taitavasta mediaperformanssista.
Miten tähän on tultu? Helmikuussa UMK-kilpailuun ilmestyi täysin tuntematon kaveri, Jere Vantaalta, jolla oli pähkähullu unelma: voittaa Euroviisut.
Jere eli Käärijä lauloi miehestä, jolla tälläkin oli unelma: voittaa ihmispelkonsa ja olla yhden illan kuningas. Cha, cha, cha, en oo arkena tää mies laisinkaan / En oo mut tänään oon se mies, tänään oon se mies.
Laulussa arka mies muuttuu piña coladan avulla itsevarmaksi Cha cha cha -mieheksi niin kuin boleroasu muuttaa Jeren supersankari Käärijäksi. Kun esiintyjän tarina ja laulun tarina ovat yhtä, syntyy tarina tarinassa – jotain, joka tuntuu aidolta ja koskettavalta.
Vaikka Käärijä laulaa kappaleensa suomeksi, hänen viestinsä on niin selvä, että lapsikin sen ymmärtää. Kaikissa meissä on epävarmuutta ja arkuutta, kaikissa meissä on vähän Käärijää.
Tänään Liverpoolin euroviisulavalla satojen miljoonien katsojien edessä Käärijä on se mies.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.