Asunnottomuuden voi poistaa kokonaan

Helsingin suuruudenhullu lupaus on yllättäen puoliksi valmis, mikä osoittaa, että kannattaa olla rohkea.

Aiemmin asunnottomana eläneen kotiavaimet hänen kädessään.

Kaksi vuotta sitten Helsinki uhosi poistavansa asunnottomuuden. Siis kokonaan, valtuustokaudessa eli vain neljässä vuodessa. Mikä uljas, suuruudenhullu tavoite.

Nyt kauden puolivälissä Helsinki on liki puolittanut asunnottomuuden yksinelävillä ja vähentänyt sitä kolmanneksella perheillä ja pariskunnilla. Mikä uljas onnistuminen! Loput tavoitteesta vaatii vielä enemmän työtä, koska viimeisenä kotia vailla oleva ihmisryhmä kamppailee kaikkein vakavimpien vaikeuksien kanssa elämässään.

Mutta kahden vuoden tuloskin osoittaa, että rima kannattaa asettaa korkealle. Ja vaikka Suomen asunnottomuus onkin keskittynyt pääkaupunkiin, muiden sote-uudistuksessa vähän ihmettelemään jääneiden alueiden kannattaa yrittää samaa perässä.

Vuonna 1987 Helsingissä oli 12 000 asunnotonta. Viime vuonna yksineläviä asunnottomia oli 896. Jotain on siis tehty oikein jo ennen tätä valtuustokautta. Oikein tekemisen nimi on Asunto ensin -malli. Ensin pitää olla koti, nimi ovessa ja ihmisarvo – vasta sen jälkeen voidaan kuvitella, että kenenkään voimat riittävät muiden elämän isojen ongelmien ratkaisemiseen. Ja siis nimenomaan koti. Asuntolat ovat vanhanaikaisia, hätämajoitus tilapäisratkaisu.

Kaunistuneiden tilastojen taakse toki yhä jää piiloasunnottomuutta, jossa majaillaan milloin kenenkin nurkissa. Nuorten asunnottomuus herättää suurta huolta. Esimerkiksi lastensuojelusta hatkat ottaneet nuoret ovat alttiita kaikenlaiselle aikuisten hyväksikäytölle. Vaikeasti huumeriippuvaisten määrä on taas kasvussa Helsingissä. Silti voi sanoa, että Asunto ensin -malli on kansainvälinen menestystarina ja vähentänyt kärsimystä suuresti.

Nyt Helsingin poliitikkojen pitää lähiviikkoina linjata, mitä kahden seuraavan vuoden aikana tehdään. Viranhaltijoiden laatimassa esityksessä muistutetaan, että osa ihmisistä jää edelleen yhteiskunnan ulkopuolelle. ”Tässä joukossa korostuvat vaikeat päihde- ja mielenterveysongelmat, asunnottomuus, rikollisuus ja vajavaiset mahdollisuudet käyttää yhteiskunnan palveluja ja osallistua yhteiskunnan toimintaan.”

Tämä joukko siis tarvitsee kodin, jotta nollatavoitteeseen päästään. Ei esityksessä asunnottomuuden lopettamisella tosin ihan sitä tarkoiteta, etteikö kukaan enää koskaan Helsingissä ajautuisi asunnottomaksi tai päätyisi pääkaupunkiin muualta vailla asuntoa. Ratkaisevaa sen sijaan on, mitä sen jälkeen tapahtuu, jotta tilanne ei pitkittyisi.

Ratkaisuehdotuksissa puhutaan konkreettisesti rakentamisesta, siis siitä, että vahvasti tuettua asumista on tarpeeksi tarjolla. Sen ohella ehdotetaan esimerkiksi lisää jalkautuvaa työtä ja asumisneuvontaa, jotta vaikeimmassa tilanteessa ja kokonaan palvelujen ulkopuolella elävät ihmiset ylipäätään tavoitetaan. Lastensuojelusta itsenäistyvät nuoret aikuiset pitäisi myös huomioida paremmin.

Ehdotuksissa puhutaan myös ennaltaehkäisystä siinä mielessä, että esimerkiksi vuokrarästeihin kannattaisi puuttua ennen kuin ihminen häädetään. Tähän linkittyy kysymys siitä, onko kohtuuhintaista asumista ylipäätään tarjolla tarpeeksi ja tuetaanko sitä oikealla tavalla. Kiivas inflaatiohan näkyy parhaillaan kohtuuttoman isoiksi koettuina vuokrankorotuksina jopa kaupungin omissa vuokra-asunnoissa.

Asunnottomuutta ei saada painettua olemattomiin parantamatta pääsyä päihde- ja mielenterveyspalveluihin. Ja entä se osallisuus sitten? Vihreissä vessoissa nukkuu pakosta ihmisiä, jotka eivät koe, että he kuuluvat osaksi yhteiskuntaa ja Helsinkiä. Se kokemus on jotain, mikä syntyy kaikkien helsinkiläisten teoista ja asenteista.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?