Tarvitseeko maahan­muuttaja Suomea?

Tuoreessa tutkimuksessa maahanmuuttajilta kysyttiin, millaista Suomeen on tulla. Alku on usein vaikea, mutta sitten helpottaa.

Maahanmuuttokeskustelua on Suomessa ravistellut esimerkiksi mongolialaisen sairaanhoitajan Anudari Boldbaatarin tapaus. Tässä Boldbaatar on lähdössä Suomessa viime marraskuussa.

Suomessa keskustellaan maahanmuutosta yhä niin, että Suomi valitsee, kuka tänne kelpaa. Hallitusneuvotteluissa perussuomalaiset vaatii työperäisenkin maahanmuuton vähentämistä. Keskustelu osuu samaan saumaan, jossa enemmistö suomalaisista on kääntynyt sille kannalle, että Suomi tarvitsee työvoimaa ulkomailta. Työntekijöistä on pulaa joka puolella.

Pulaa heistä on muuallakin. Esimerkiksi Saksa on julistanut avaavansa ovet ulkomaiselle työvoimalle. ”Ne, jotka haluavat kääriä hihansa, ovat tervetulleita Saksaan. Se on meidän viestimme”, liittokansleri Olof Scholz julisti tammikuussa. Suomella ei ole varaa lähettää maailmalle päinvastaista viestiä.

Esteiden kasaamisen sijasta Suomen kannattaa kysyä maahanmuuttajilta, miten voimme auttaa. Niin teki E2 Tutkimus selvityksessä, jossa 25 hoito- ja palvelualalla sekä rakentamisessa ja maataloudessa työskentelevää maahanmuuttajaa kertoi, millaista Suomeen on muuttaa.

Maahanmuuttajat kertoivat etsineensä kohdemaista tietoa verkosta. Suomeen houkuttelivat esimerkiksi puhdas ja turvallinen ympäristö sekä hyvät koulut lapsille. Monet odotukset toteutuivat. Työelämässä kiiteltiin reiluutta ja tasavertaisuutta sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoa.

Alku Suomessa oli monelle vaikea. Ilman kielitaitoa töitä oli vaikeaa saada. Siksi jotkut joutuivat maksamaan työpaikasta kynnysrahaa välittäjälle. Vedenjakaja oli pysyvän oleskeluluvan saaminen. Suomen kielestä ja kulttuurista ei ole suurta hyötyä muualla, joten niihin ei välttämättä ole kovin järkevää sijoittaa ennen kuin tietää saavansa jäädä.

Katseen kääntäminen on viisasta, sillä maahanmuutto ei ole virta, jota väännetään hanasta suuremmaksi tai pienemmäksi. Kysymys on ihmisistä, jotka tekevät omaan ja lastensa tulevaisuuteen liittyviä rationaalisia valintoja. Suomen kannattaa osoittaa, että tämä on hyvä maa tulla.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?