Mikäli Suomen ylpeys eli peruskoulu on rikki, korjaamisen luulisi olevan monimutkaista. Ei muuten ole, jos uskomme HS:n kuulemaa lähes sadan opettajan joukkoa. 92 opettajan muodostaman ”koulukomitean” ehdotukset olivat enimmäkseen arjessa kiinni ja tehtävissä. Osa vaatii lähinnä, että muu yhteiskunta jättäisi koulut rauhaan.
Jotkin korjaussarjan ehdotukset kyllä järisyttäisivät Suomea. Toiset ovat niin yksinkertaisia, että hämmästyttää, miksi niitä ei ole jo tehty. Ei oppimistulosten lasku ole mikään kohtalo, siihen voidaan vaikuttaa. Ja siihen pitää vaikuttaa, jos haluamme, että Suomella on tulevaisuus.
Hallitusneuvottelujen monien vaikeiden kiistojen keskellä koulu voi tarjota asioita, joista on helppo päästä yksimielisyyteen.
Aloitetaan helpoimmasta: opettajat haluavat irrottaa koululaisen kännykästään edes oppituntien ajaksi. Digivälineillä toki opiskellaankin, mutta keskittyminen tunnilla on mahdotonta, jos mielen täyttävät somesilppu ja pelaaminen. Kännykkäparkkeja kouluissa onkin. Säännöt ovat liian monessa koulussa kuitenkin epämääräisiä, ja niiden kanssa taiteilu varastaa aikaa olennaiselta.
Opettajat haluavat palata perusasioihin, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen, joiden päälle rakennetaan taitoa ajatella ja elää muiden ihmisten joukossa ihmisiksi. Ei esimerkiksi luulisi olevan mahdotonta toteuttaa toivetta siitä, että koulussa luettaisiin enemmän kuin nykyisin.
Perusasioiden vastakohtia ovat loputon hankehumppa, uudistusintoilu, avoimet oppimisympäristöt ja koulun ulkopuolelta määritellyt ylimääräiset vaatimukset. Kaikki se sälä ja häly ja ylimääräinen puuhastelu, joka varastaa opettajan aikaa. Tästä vaatimisesta olisi helppo luopua ja antaa opettajille työrauha – toki samalla kannattaisi miettiä opettajien ehdotusta pienemmistä opetusryhmistä. Tai sitä, että asiat ylipäätään kannattaisi tehdä pedagogiikka ja tutkittu tieto edellä.
Monet opettajat haluaisivat lopettaa armovitoset ja asettaa riman korkeammalle. Nuorilta pitäisi vaatia enemmän. Se on hankalaa, kun osaa vanhemmista ei omien lasten koulunkäynti kiinnosta ja toisia se kiinnostaa aivan kierolla tavalla: kun nuori saa syystä huonon arvosanan, hyökätään opettajan kimppuun. Vanhemmat, tukekaa opettajaa ja koulua!
Puhumme myös resursseista. Se vaikuttaa jo monimutkaisemmalta, muttei ole sitä. Opettajilla on selkeä näkemys siitä, minne niitä resursseja pitäisi lisätä: tasa-arvorahaan, jotta haastavilla alueilla olevat koulut olisivat oikeasti samalla viivalla kuin muutkin. Rahalla voitaisiin parantaa tukea esimerkiksi mielenterveytensä, käyttäytymisensä tai oppimisvaikeuksiensa vuoksi tarvitseville. Sitä voidaan käyttää myös laadukkaaseen S2-opetukseen, valmistavan opetuksen venyttämiseen kaksivuotiseksi. Opettajat eivät laajasti näe vieraskielisten lasten osuutta oppimistulosten romahdusten syynä, mutta olisi typerää jarruttaa heidän etenemistään.
Siirrytään vaikeimmin ratkaistaviin pulmiin. Opettajat näkevät joka päivä, miten asuinalueet, koulut ja perheet jakautuvat hyvin pärjääviin ja huono-osaisiin. Jotkut vanhemmat ovat itse niin rikki, ettei heillä ole voimia tukea lasta tai edes pitää huolta hänestä kunnolla. Osa lapsista elää sellaisessa helvetissä, että he eivät kerta kaikkiaan kykene oppimaan.
Tämän korjaamisessa Suomen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa. Sitä odotellessa: toteutetaan nyt edes ne kännykkäparkit. Ei ole vaikeaa, ei vaadi lakimuutosta tai ylipäätään poliitikkojen sekaantumista, vain nykyisten sääntöjen selkeyttämistä.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
