Cannesin elokuvajuhlat huipentuvat lauantaina pääpalkinnon Kultaisen palmun jakoon. Yksi suosikeista on Aki Kaurismäki elokuvalla Kuolleet lehdet. Ohjaaja on aiemmin voittanut arvostetun Grand Prix’n.
Cannes on paikka, jossa Aki Kaurismäki kohtaa Indiana Jonesin. Siellä vuoden hittielokuvat käyvät hakemassa pintaansa elokuvakulttuurin taikapölyä ja taide-elokuvien tekijät pääsevät tanssimaan hetkeksi punaisella matolla. Kaurismäki on konseptiin sopiva ohjaaja, sillä hänen elokuvissaan on taide-elokuvan elementtejä ja viittauksia ranskalaiseen kulttuuriin ja elokuvan historiaan, mutta ne eivät ole liian raskaita. Ei ihme, että Kaurismäki on Cannesin kilpasarjassa jo viidettä kertaa.
Uutuuselokuvassa on Kaurismäen ihailijoille paljon tuttua ja siksi rakasta. Jokin pysyy, vaikka kaikki muuttuu. Ohjaaja itse on sanonut, että tässä ajassa maailma tarvitsee rakkauselokuvia, eikä se ole huonosti sanottu. Voittaako Aki Kaurismäki siis palmunsa? Sillä ei kai kovin suurta väliä ole.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.