Järvenpää

Järvenpää: Miesehdokkaita vaadittiin vetäytymään Espoon piispanvaaleista – järvenpääläiskandidaatti päätti pitää kiinni ehdokkuudestaan

Espoon piispanvaalin ensimmäinen kierros pidetään 8. lokakuuta. Mahdollinen toinen kierros on 1. marraskuuta.

Syksyn aikana käytäviin Espoon piispanvaaleihin liittyen käytiin keväällä keskustelua siitä, pitäisikö miesehdokkaiden jättäytyä pois vaaleista. Espoon piispan paikkaa tavoitteleva järvenpääläinen teologian tohtori Juhani Holma päätti olla luopumatta ehdokkuudestaan.

”Ehdotus oli erikoinen, ja se tyrmättiin keskustelussa aika laajasti”, Holma sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Se sotii minusta demokratiaa vastaan. Vaaleissa tietyllä joukolla on äänioikeus, ja heidän pitää saada valita aidosti.”

Vetäytymisvaatimusten taustalla oli se seikka, että kaikki Suomen luterilaisen kirkon piispat ovat tällä hetkellä miehiä. Maaliskuussa Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki kirjoitti, että tulevissa piispanvaaleissa vaaditaan aika kovaa pokkaa miehiltä, jotka julkeavat asettua ehdolle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Heinimäestä olisi ollut raikasta nähdä ensimmäisen kerran asetelma, että piispaksi on ehdolla pelkästään naisia. Samoin tuntui ajattelevan Kotimaa-lehden julkaisupäällikkö Olli Seppälä, sillä hän ehdotti omassa kirjoituksessaan, että miesehdokkaat vetäytyisivät Espoon piispanvaaleista.

Kirkon koulutuskeskuksen jumalanpalveluselämän kouluttajana toimivan Holman lisäksi piispanvaalissa ovat ehdolla Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, teologian tohtori Kaisamari Hintikka, Helsingin seurakuntayhtymän johtava oppilaitospappi ja Kirkkohallituksen kisapappi, rovasti Leena Huovinen ja Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra, teologian tohtori Sammeli Juntunen.

Holma kritisoi viime vuosina käytyjen piispanvaalien asetelmaa, jossa monen äänestyspäätöksen on ratkaissut ehdokkaan kanta yhteen ainoaan kysymykseen, siihen pitäisikö kirkon vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Minusta tärkeämpi kysymys on esimerkiksi se, onko kirkko paneutunut riittävästi eri tavalla syrjäytyneiden ihmisten tilanteisiin”, Holma sanoo.

Mitä tulee homoparien vihkimiseen, Holman mielestä kirkolliskokouksen linjaus on tällä hetkellä hyvin perusteltu.

”Omaan kantaani vaikuttaa paljon globaali näkemys asiasta. Kun tarkastellaan avioliittoa eri kulttuureissa ja uskonnoissa, niin kyllä se nähdään miehen ja naisen välisenä liittona. Näin asiaa on tulkittu laajasti ympäri maailmaa”, Holma toteaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Holmalla on pitkä kokemus seurakuntatyöstä. Hän näkee sen vahvuutenaan piispan työtä ajatellen. Nykyään opetustehtävissä työskentelevällä Holmalla tuntuukin olevan paljon ajatuksia siitä, miten seurakuntien toimintaa voisi kehittää.

Erityisesti Holman sydäntä lähellä ovat lapset ja nuoret. Yksi hänen tavoitteistaan on osallistaa näitä entistä enemmän seurakunnissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Ei voi olla niin, että vain aikuiset päättävät. On myös kuunneltava entistä enemmän niitä, joita tulevaisuuteen liittyvät päätökset tulevat koskemaan”, Holma linjaa.

Kirkkoihin pitäisi myös Holman mielestä rakentaa lapsille entistä enemmän paikkoja, joissa he voivat olla vapaasti ja luontevasti. Osa kirkkojen penkeistä voitaisiin ottaa pois ja tuoda niiden tilalle pehmeä matto, tyynyjä, leluja ja piirustusvälineitä.

”Tällaista ei ole 2000 vuoteen ollut. Se, että tällaisia paikkoja on kirkkoihin alkanut tulla, on tämän ajan iloinen ilmiö. Että lapset otetaan vihdoin huomioon lapsina”, Holma sanoo.

Kirkkoon mahtuu Holman mukaan myös lasten ääniä. Jos niitä ei kuulu, silloin puuttuu jotakin olennaista.

Uudistamisessa ja kehittämisessä on Holman mukaan otettava huomioon talous. Jäsenpako on jo vuosia rapauttanut seurakuntien taloutta. Yhtenä ratkaisuna toiminnan turvaamiseen Holma näkee kiinteistökannan harventamisen.

”On pohdittava, paljonko kiinteistöjä oikeasti tarvitaan, ja että voisiko kirkkojen yhteyteen saada enemmän toimintaa samaan aikaan, kun osasta seurakuntataloista luovutaan”, Holma pohtii.

Kipeämpi asia ovat henkilöstöön liittyvät kysymykset. Työntekijöitä on Holman mukaan viimeisinä vuosikymmeninä palkattu liikaa.

”Kirkko on pitkään ollut niin hyvissä varoissa, että on pystytty rekrytoimaan enemmän kuin monissa muissa Euroopan kirkoissa”, Holma sanoo.

”Jatkossa työntekijöitä pitää palkata huolella ja jossakin vaiheessa myös vähentää.”

Holma siirtäisi enemmän vastuuta seurakunnan toiminnasta sen jäsenille. Nämä voisivat muun muassa ottaa enemmän vastuuta jumalanpalveluselämästä ja lähimmäispalvelusta. Seurakuntalaiset voisivat ottaa osaa messujen suunnitteluun ja tehdä vapaaehtoistyötä diakoniatyöntekijöiden rinnalla.

Lisäksi kirkko voisi olla päivisinkin auki, jos esimerkiksi joku seurakuntalainen pitäisi sitä vähän silmällä.

Espoon hiippakunnan piispana viime vuodet toiminut Tapio Luoma valittiin arkkipiispaksi, ja hän aloitti uudessa tehtävässään kesäkuun alussa.

Piispan vaalin ensimmäinen kierros pidetään 8. lokakuuta. Mikäli kukaan ehdokkaista ei tuolloin saa yli puolta annetuista äänistä, 1. marraskuuta äänestetään vielä kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä.

Uusi piispa on määrä vihkiä virkaan ensi helmikuun 10. päivä Espoon tuomiokirkossa.

Kerro HS:lle Järvenpäästä

HS kirjoittaa syksyllä 2018 Järvenpään paikallisista puheenaiheista ja tapahtumista. Tarkoitus on kehittää uudenlaisia keinoja paikallisten aiheiden seurantaan.

Osallistu keskusteluun: liity HS Järvenpää -Facebook-ryhmään, jossa voit kommentoida ja ehdottaa juttuaiheita. Liity ryhmään täällä.


Tilaa HS Järvenpää -uutiskirje sähköpostiisi

Haluatko HS:n Järvenpää-uutiset suoraan sähköpostiisi? Voit tilata tiistaisin ja perjantaisin tulevan uutiskirjeen alla olevalla lomakkeella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Espoo
  • Piispat
  • Järvenpää
  • Marjaana Varmavuori

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    3. 3

      Kurvin massiivinen ”neuvosto­rumilus” muuttuu 11-kerroksiseksi hotelliksi – Remontissa paljastui piilotettu hissi

    4. 4

      Saudi-Arabia valjasti Twitter-trollitehtaan Khashoggin ja muiden maataan kritisoivien toimittajien vaientamiseksi, kertoo The New York Times

    5. 5

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    6. 6

      Suurvallat kehittävät aseita, joilla avaruus voitaisiin tuhota käyttökelvottomaksi

      Tilaajille
    7. 7

      Vuoden luontokuvan napannut seinäjokinen Taru Rantala on ensimmäinen kisan voittanut nainen – kuvakoosteessa kaikkien sarjojen voittajat

    8. 8

      8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla

    9. 9

      Isis vapautti pantti­vankeja miljoonalunnaita vastaan Syyriassa – aluemenetykset veivät jihadistien öljytulot, mutta he ovat keksineet uusia ansaintatapoja

    10. 10

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    3. 3

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    4. 4

      Kurvin massiivinen ”neuvosto­rumilus” muuttuu 11-kerroksiseksi hotelliksi – Remontissa paljastui piilotettu hissi

    5. 5

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    6. 6

      CNN: Matkustajakone laskeutui myrskyssä sivuttain Bristolin lento­kentälle – ”vaikuttava” suoritus, ylisti kentän henkilö­kunta

    7. 7

      Vuoden luontokuvan napannut seinäjokinen Taru Rantala on ensimmäinen kisan voittanut nainen – kuvakoosteessa kaikkien sarjojen voittajat

    8. 8

      8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla

    9. 9

      Suurvallat kehittävät aseita, joilla avaruus voitaisiin tuhota käyttökelvottomaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Ulkoministeri Soini kutsuu IPCC:n ilmasto­raportin synnyttämää keskustelua hysteeriseksi höpinäksi – ”Valtion ei pidä meitä pakottaa luontoa suojelemaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    4. 4

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Saudi-Arabia valjasti Twitter-trollitehtaan Khashoggin ja muiden maataan kritisoivien toimittajien vaientamiseksi, kertoo The New York Times
    3. 2 tuntia sitten
    4. Meksiko pysäytti rajasillalle tuhansien siirtolaisten karavaanin, joka suuntaa kohti Yhdysvaltoja – Adriana Consuelo ylitti rajajoen kumiveneellä ja meni tacoravintolaan
    5. HIFK:n Lauri Kulmala avasi maalihanat kauden ensimmäisessä liigapelissään – ”Jäihän avausmaalista toki kiekko muistoksi, vaikka tappion jälkeen se ei kauheasti lämmitä”
    6. Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan
    7. 4 tuntia sitten
    8. Poliisi etsii mahdollisesti aseistautunutta miestä Toholammilla Pohjanmaalla
    9. Isis vapautti pantti­vankeja miljoonalunnaita vastaan Syyriassa – aluemenetykset veivät jihadistien öljytulot, mutta he ovat keksineet uusia ansaintatapoja
    10. 8 000 marssi ilmaston puolesta Helsingissä – saamelainen Petra Laiti läksytti poliitikkoja eduskuntatalon portailla
    11. Rakentamisen laatu ei parane patistamatta Tilaajille
    12. Kaisa Collinin osuma vei PK-35:n mestariksi – ”Kerrankin käytettiin maalipaikat hyväksi”
    13. Mikko Korhonen nousi taistellen kärkikymmenikköön Valderraman tynkägolfissa – ”Veto oli kateissa”
    14. Näytä lisää