Kauhajoki

Kauhajoella autoharrastaja jo kolmannessa polvessa – vanhojen autojen harrastaminen on elämäntapa

Kauhajoki. Vanhojen autojen keräily ja entisöiminen on Havuskylässä asuvalle Markku Lipastille elämäntapa. Hän kertoo olevansa autoharrastaja jo kolmannessa polvessa.

Lipasti on Suupohjan Mobilistien puheenjohtaja. Yhdistyksellä on tapahtumia pitkin kesää. Kesäkuun alussa toinen toistaan hienommiksi tuunatut autot kokoontuvat kansallisen museoautopäivän kunniaksi kaiken kansan ihailtaviksi Kauhajoen keskustaan. Kesä-heinäkuun vaihteessa järjestetään kaksipäiväinen rompetoritapahtuma yhdistyksen kerhotilojen ympäristössä Kainastolla. Tänä vuonna suosio oli erityisen suuri.

”Lauantaina oli aivan täyttä, parkkialueelle ei olisi mahtunut yhtään enempää autoja”, kertoo Lipasti.

Rompepäivät on yhdistyksen pääasiallisin tulonlähde.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Puhutaan, että rompetorit olisivat loppumassa, mutta ei meillä ainakaan siltä näyttänyt.”

Tapahtumaan tulevat myyjät ovat pitkälti vakiokävijöitä, jotka tulevat vuosi toisensa jälkeen. Myyjien määrä vaihtelee 60 ja 80 välillä. Osa on vain yhden päivän, osa koko ajan.

”Meillä on mukava ilmapiiri ja rauhallinen paikka.”

Sää on enimmäkseen suosinut tapahtumaa. Koskaan ei ole käynyt niin, että molempina päivinä olisi tullut vettä.

Tapahtuman järjestäminen vaatii talkootyötä. Jäseniä yhdistyksessä on noin 140, mutta aktiivinen ydinjoukko on pieni, kuten niin monessa muussakin yhdistyksessä.

”Käsiä voisi olla enemmänkin”, toivoo Lipasti.

Heinäkuun lopun lauantaina mobilistit kerääntyvät Citymarketin pihaan ja lähtevät siitä letkana keskustan läpi Aninkujalle ja kerhotallille. Mukana on yleensä 30-40 autoa.

1950- ja 1960-luvun autoissa on Lipastin mukaan sitä jotain, mikä kiehtoo.

”Niissä on paljon niinsanottuja kyläseppäjippoja. Kun ei ole saanut oikeaa varaosaa, on sitten sovellettu.”

Varaosien saanti on helpointa kuplavolkkariin ja Mustangiin.

”Myös englantilaisiin saa hyvin osia”, muistuttaa kerhokaveri Janne Uitto.

Eri automerkeillä on omat fanaattisetkin kannattajansa. Markku Lipasti on Chrysler-konsernin miehiä, mutta myös Volvot ja Opelit ovat miehen mieleen.

”Eri automerkkien kannattajien kesken on hyväntuulista vinoilua”, hän virnuilee.

Lipastin pihamaalla on useita raakileita työstettäviksi. Hänen mielestään on kulttuuriteko hankkia vanhoja autoja.

”Jonkun mielipide on, että ne ovat romua. Toki joitakin aina lähteekin romuksi, mutta vasta sen jälkeen kun siitä on otettu kaikki hyödylliset osat.”

Rahaa harrastukseen saa miesten mukaan menemään vaikka kuinka paljon.

”Nuorempana tuli tehtyä heräteostoksia, nyt jo osaan nukkua yön yli. Varaosia kyllä tulee ostettua.”

Tämä artikkeli on Kauhajoki-lehden toimittamaa sisältöä ja artikkelin sisällöstä vastaa Kauhajoki-lehden päätoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauhajoki-lehti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    2. 2

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    3. 3

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    4. 4

      Tutkijat löysivät maailman varhaisimman eläimen – merkillinen olio löytyi Suomen naapurista

    5. 5

      ”Erittäin fiksu”, sanoo ohjaaja Spike Lee elokuvansa psykopaattirasistista Jasper Pääkkösestä – Viikonloppuna Lee kylpee Pääkkösen saunassa, sillä yhteistyö jatkuu

      Tilaajille
    6. 6

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    7. 7

      Soinin luottamusäänestys synnytti poikkeuksellisen riidan kokoomuksen ja keskustan välille – kenen arvoja pääministeri oikeastaan kommentoi?

    8. 8

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    9. 9

      Kun Vesa Vuorenmaan isä sammui sohvalle, poika siivosi jäljet ja ajoi Ladan talliin – nyt hän valmentaa ”hapettomassa tilassa olevia” asiakkaita luksuskuntosalilla Helsingin keskustassa

      Tilaajille
    10. 10

      Hämähäkit peittivät kreikkalaisen rannikkokaupungin rannat seiteillään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    3. 3

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    4. 4

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    5. 5

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    6. 6

      ”27 oppilaan luokalla on viisi historiankirjaa” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    7. 7

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    8. 8

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    9. 9

      Superautojen kauppa käy Suomessa kuumempana kuin koskaan – ”Naisen Ferrarin materiaaleja valittiin niin, että ne sopivat yhteen hänen Louis Vuitton -laukkunsa kanssa”

    10. 10

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää